Uutiset - 11/2026
Vuoden Arvojohtaja 2026 ja Vuoden Arvoteko 2026 tunnustukset jaettiin
05.11.2026

Vuoden Arvojohtaja 2026 ja Vuoden Arvoteko 2026 – tunnustukset nostavat esiin vapaaehtoisia auttamistekoja sekä sellaista johtajuutta, joka rakentaa terveempää, vastuullisempaa, inhimillisempää ja merkityksellisempää työelämää. Kahdessa kategoriassa semifinaalivaiheeseen etenivät yhdeksän johtajaa ja kahdeksan hyväntekeväisyys- ja auttamistekoa. Arvotekokategorian slogan on, että ”Kaveria ei jätetä” ja arvojohtajakategoriassa #Sydämellä johdettu”.
Yleisöääniä annettiin yhteensä 2122 ääntä. Tunnustukset myöntää Value Summit- kampanja, jonka taustalla on Value Company Oy kumppaneineen. Value Summit edistää arvoihin perustuvaa johtajuutta ja kestävää kasvua suomalaisessa työelämässä.
Vuoden Arvojohtaja 2026 on Sally Leskinen
Sally Leskinen toimii hyvinvointialuejohtajana Etelä-Karjalan hyvinvointialueella. Leskinen on esimerkillinen arvojohtaja, jonka johtaminen rakentuu luottamuksen, kunnioituksen ja yhteisöllisyyden varaan. Hän tietää, että todellinen menestys syntyy arvopohjaisesta kulttuurista, jossa ihmiset voivat kasvaa ja loistaa omana itsenään.
Leskisen tinkimättömän johdonmukainen ja samalla ihmislähtöinen johtamistapa edustaa esimerkillistä johtajuutta– niin toimialansa, organisaationsa kuin yhteiskunnankin tasolla ja haastavalla ja tärkeällä toimialalla.
Leskinen on arvojohtajuuden konkreettinen suunnannäyttäjä, joka muistuttaa, että hyvä johtaminen on vaatimista ja välittämistä sopivassa suhteessa, ja yhtäaikaisesti sekä ennen kaikkea toisten kohtaamista ja aitoa arvostamista – arvoista tinkimättä.
Vuoden Arvoteko 2026 on Asenne Ry
Asenne Ry tekee konkreettista palvelutyötä pitkäjänteisesti, yhteisöllisyyden ja nuorten hyvinvoinnin puolesta. Toiminta on syntynyt puhtaasta halusta auttaa ja se myös näkyy käytännön toiminnassa ja asenteessa.
Asenne tekee päivittäistä arkista työtä niiden eteen, jotka kamppailevat oman arvonsa kanssa ja he luovat mahdollisuuksia tilanteissa, jotka useimmista voisivat näyttää mahdottomille.
Perustajien suhtautumistapa, jossa kenenkään menneisyys ei määritä nykyisyyttä ja jossa kukaan ei ole ongelma, joka tulee ratkaista, puhuttelee äänestäjiä ja tuomaristoa. Kaikki me tarvitsemme välittämistä ja hyväksyntää.
Arvot näkyväksi – ja vaikuttavaksi
Value Summit on vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa yhteen arvojohtamisen edelläkävijät, organisaatiokehittäjät ja vastuullisen liiketoiminnan rakentajat. Kampanja haastaa johtajat viemään arvot sanoista teoiksi.
”Arvot eivät ole vain kauniita sanoja seinällä – ne ovat kompassi, joka ohjaa sekä ihmisiä että organisaatioita kestävään suuntaan. Haluamme nostaa esiin niitä, jotka elävät todeksi arvojaan joka päivä”, sanoo Leea Kantelus, Value Summitin perustaja ja Value Company Oy:n toimitusjohtaja.
Artikkeli Vuoden Arvojohtaja 2026 ja Vuoden Arvoteko 2026 tunnustukset jaettiin julkaistiin ensimmäisen kerran hrviesti.fi.
Lue uutinen (hrviesti.fi)Työhyvinvoinnin suurin harha: vaikutuksia odotetaan liian nopeasti
02.11.2026

Tässä on työhyvinvoinnin johtamisen suurin harha. Henkilöstön kokemus työhyvinvoinnista, ihmisten työkyky ja käyttäytyminen eivät muutu kvartaalirytmissä. Myöskään organisaation tekemättömän työn kustannukset tai henkilöstötuottavuus eivät reagoi hetkessä. Vaikutukset rakentuvat vähitellen, ja niiden luotettava todentaminen edellyttää riittävän pitkää seurantaa.
Väitöstutkimuksessani tarkastelin suomalaisessa metsäalan organisaatiossa toteutettua koko henkilöstön hyvinvointiohjelmaa yhdeksän vuoden ajan. Seurannassa 67 prosenttia osallistujista teki suotuisan elämäntapamuutoksen ja sairauspoissaolot vähenivät 38 prosenttia lähtötasosta, päätyen lopulta 3,5 päivään per työntekijä per vuosi. Sairauspoissaolojen vähenemiseen liittyvät laskennalliset säästöt olivat 780 000 euroa. Olennaista tuloksellisuudessa ei kuitenkaan ollut yksi yksittäinen palvelu tai taikakeino. Tulokset rakentuivat asteittain yhteydestä organisaation strategisiin tavoitteisiin, johdon tuesta, pitkästä aikajänteestä, henkilöstön sitoutumisesta, tarpeisiin kohdennetuista palveluista, ennakoivasta tiedolla johtamisesta.
Siksi työhyvinvointia pitäisi johtaa investointina, ei määräaikaisena projektina. Investoinnille asetetaan tavoite, määritellään lähtötilanne, valitaan tarkoituksenmukaiset keinot ja seurataan kehitystä pitkäjänteisesti. Samalla on hyväksyttävä, etteivät kaikki vaikutukset näy heti kaikissa mittareissa tai samassa aikataulussa. Toimeenpanon laatua voidaan arvioida nopeasti, mutta työhyvinvointiin ja talouteen liittyvät vaikutukset tarvitsevat enemmän aikaa, yleensä kahdesta kolmeen vuotta.
Pitkäjänteisyys ei tarkoita saman toimenpiteen jatkamista muuttumattomana vuodesta toiseen. Vaikuttava toiminta elää henkilöstön tarpeiden ja organisaation tilanteen mukana. Mittaamisen tehtävä ei ole vain todistaa jälkikäteen, onnistuiko investointi, vaan auttaa johtoa tekemään korjausliikkeitä ajoissa.
Tämä muuttaa myös HR:n roolia. Yksittäisten etujen ja tapahtumien hallinnoinnin rinnalle tarvitaan kykyä rakentaa strategisempia kokonaisuuksia, jossa tavoitteet, mittarit ja toimenpiteet tukevat toisiaan. Organisaation hallituksen ja operatiivisen johdon on puolestaan turvattava jatkuvuus yli budjettikausien ja organisaatiomuutosten. Ilman tätä yhteyttä hyvätkin toimenpiteet saattavat jäävät irrallisiksi, eivätkä niiden vaikutukset ehdi vahvistua.
Vaikuttavuuden arviointia tarvitaan sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä. Varhaiset mittarit kertovat, sitoutuuko johto ja henkilöstö uudenlaiseen toimintaan ja syntyykö oikeansuuntaisia arkisia muutoksia. Pitkä seuranta osoittaa, muuttuuko toimintakulttuuri ja kantavatko muutokset KPI-mittareihin saakka. Näin päätöksiä ei tarvitse tehdä odottamalla vuosia, mutta niitä ei myöskään tehdä yhden kyselyn tai tilikauden perusteella.
HR:n ja johdon kannalta kysymys ei siis ole vain siitä, kuinka paljon työhyvinvointiin käytetään rahaa. Ratkaisevaa on, miten toimintaa uudistetaan, miten investointia johdetaan ja saako toiminta jatkua riittävän kauan vaikutusten aikaansaamiseksi. Jos vaikutuksia arvioidaan liian aikaisin, myös hyvin suunniteltu työ voi näyttää tehottomalta. Kun aikajänne on oikea, työhyvinvointi näyttäytyy henkilöstöetujen sijaan strategisena kyvykkyytenä vahvistaa työuria, henkilöstötuottavuutta ja organisaation tulevaisuutta.
Antti Äikäs
väitöstutkija
toimitusjohtaja Freia Oy
Artikkeli Työhyvinvoinnin suurin harha: vaikutuksia odotetaan liian nopeasti julkaistiin ensimmäisen kerran hrviesti.fi.
Lue uutinen (hrviesti.fi)
