Renesans Consulting – HENRYn uusi platinajäsen ja strateginen kumppani

to maalisk. 19 13:59:00 2020

Renesans tarkoittaa sananmukaisesti uudelleensyntymistä. Me ajattelemme organisaatioista kuin ihmisestä: ne kehittyvät ja muuntuvat luonnostaan. Me olemme intohimolla mukana sillä matkalla ja autamme niiden rakentamisessa.

Meillä on kaksi isoa mottoa.

Houston we have a problem.
Harvalla on halua ratkoa pelkästään ongelmia – mukavampi on toimia ratkaisujen kautta. Ongelmat ovat kuitenkin ratkaisujen taustalla: ilman tarvetta paremmasta ei ole tarvetta ratkaisulle. Se näkyy muutostilanteissa, kun ihmiset eivät ymmärrä miksi jotain uutta ja hienoa rakennetaan tai pitäisi ottaa käyttöön. Meidän osaamistamme on tunnistaa ongelmien perimmäinen luonne – ja tarttua siihen rohkeasti ihmisten kanssa.

I have a dream.
Toinen lähestymistapamme on ratkaisukeskeisyys. Joskus unelmat ovat oikotie onneen, kun ne kertovat halusta tehdä parempaa ilman kahleita menneisyyteen. On lupa syntyä osin uudelleen. Unelmoimme samasta kuin asiakkaammekin – menestyvästä, taloudellisesti terveestä ja ihmisten kannalta hyvin toimivasta ja innostavasta toimintaympäristöstä, johon myös nuorten tulevaisuuden tekijöiden on hyvä liittyä.

Tiimimme ja osaamisalueet:

Minna Gentz (strateginen HR/HRD, kulttuurin, johtamisen, työyhteisöjen kehittäminen, Renesansin toimitusjohtaja)
Timo Erämetsä (organisaatioiden, työyhteisöjen, johtamisen ja kulttuurin kehittäminen)
Johanna Huhtamäki (työyhteisöjen kehittäminen, ihmisten motivaatiot)
Niclas Lindgren (strategioiden uudistaminen, muutosjohtaminen, organisaatioiden kehittäminen, julkinen sektori)
Alf Rehn (innovaatioiden, designin ja johtamisen kehittäminen, professori)
Perttu Salovaara (itseohjautuvuus, johtamisen kehittäminen, muutosjohtaminen)
Lasse Wendelin (johtamisen ja organisaatioiden kehittäminen, myynnin ja asiakaspalvelun kehittäminen, strategiasparraus)

Rakennamme tulevaisuuden organisaatioita kaikenkokoisten asiakkaiden kanssa, joiden kriittiset tarpeet vaihtelevat. Teemme konsultointia, valmennusta ja coachausta nykyaikaisella otteella, monipuolisin menetelmin. Olemme vieneet myönteistä muutosta ja uudistaneet mm. media-alan, yliopistojen, pelifirmojen, kaupunkien, kasvuyritysten, teknologiateollisuuden ja rakennusteollisuuden organisaatioita. Teemme työtä Helsingistä käsin ja toimimme siellä missä asiakkaammekin ovat: ympäri Suomen, Pohjoismaissa ja Aasiassa.

Yhteistyöterveisin,
Minna, Nicke, Perttu, Timo, Johanna, Lasse ja Alf

http://renesans.fi/