15.04.2026
HR:n ongelma ei ole strategiassa, vaan etäisyydessä arjesta
“HR on tärkeä – mutta ei se oikein näy arjessa.”
Harva kokemus on yhtä tuttu. Usein sitä selitetään viestinnällä, rooleilla tai resurssipulalla, mutta kyse on jostain olennaisemmasta. Lause kertoo enemmän HR:stä kuin ehkä haluamme myöntää. Ongelma ei yleensä ole se, että HR:ää arvostetaan liian vähän, vaan se, että HR toimii eri tasolla kuin missä työn arki oikeasti tapahtuu.
HR tekee yleensä paljon asioita oikein. Prosessit toimivat, velvoitteet hoidetaan ja kehityskeskustelut käydään ajallaan. Silti arjessa tapahtuu jotain muuta: asioita jää kesken, keskustelut katkeavat ja kehittäminen jää irralliseksi tekemisestä. Juuri siellä, missä työn sujuvuus ja yhteistyö rakentuvat, HR ei ole riittävästi mukana.
Kyse ei ole strategian puutteesta. Päinvastoin: strategia on välttämätön, koska ilman sitä HR:n tekeminen hajoaa helposti yksittäisiksi teoiksi ilman suuntaa. Mutta strategia yksin ei riitä. Ratkaisuksi tarjotaan usein enemmän paikkaa päätöksenteossa tai lisää dataa. Ne ovat tärkeitä kehitysaskelia, mutta eivät vielä ratkaise ongelmaa. Vaikuttavuus ei synny siellä, missä päätökset tehdään, vaan siinä mitä tapahtuu päätösten jälkeen.
Katse kääntyy väistämättä HR:n omaan tekemiseen. Toimintaa rakennetaan helposti niin, että se on hallittavaa ja ennakoitavaa. Prosessit ovat selkeitä ja turvallisia. Arki taas ei ole. Arki on keskeneräistä, joskus ristiriitaista ja jatkuvasti muuttuvaa. Ja juuri siksi siihen meneminen vaatii enemmän kuin prosessin; se vaatii läsnäoloa.
HR:n tehtävä ei ole ottaa vastuuta muiden työstä, vaan rakentaa puitteet sille, että työ onnistuu. HR:n rooli olisi vahvistaa tekemistä oikeissa kohdissa, luoda tilaa, tuoda jatkuvuutta ja tarjota alusta, jossa työ ja ajattelu kohtaavat. Eli rakentaa siltaa strategian ja arjen välille. Kun HR toimii tällä tasolla, muutos näkyy siinä, että asioihin palataan, keskustelut jatkuvat ja kehittäminen ei jää puheeksi. Pieniltä kuulostavia asioita, mutta juuri ne ratkaisevat, kokeeko ihminen HR:n olevan olemassa hänen työtään varten.
Sen sijaan, että HR tuottaa valmiita vastauksia, sen tehtävä on mahdollistaa ajattelua ja suunnan kirkastamista. Olla mukana ennen kuin ongelmat eskaloituvat ja auttaa jäsentämään sitä, mihin kannattaa keskittyä seuraavaksi. Kyse ei ole siitä, että HR tietää vastaukset, vaan siitä, että se auttaa löytämään ne yhdessä. Tämä ei ole helpompi tapa tehdä HR:ää. Se vaatii kykyä olla tilanteissa, joissa asiat ovat vielä kesken, ja halua pysyä keskustelussa mukana alusta loppuun saakka. Juuri tässä syntyy ero näkyvän ja näkymättömän HR:n välillä.
Pysähdy hetkeksi ja mieti: onko teillä tilanteita, joissa HR toimii edelleen erillään arjesta? Entä keskusteluja, joissa asioista puhutaan, mutta niihin ei palata? Tai hetkiä, joissa HR tulee mukaan vasta, kun olisi pitänyt olla mukana jo aiemmin?
Kun näihin vastaa rehellisesti, yksi asia alkaa yleensä erottua: HR on mukana keskusteluissa, mutta ei riittävästi siinä, mitä tapahtuu niiden jälkeen. HR ei muutu vaikuttavaksi lisäämällä rakenteita. Se muuttuu vaikuttavaksi vasta silloin, kun puhe johtaa tekoihin arjessa.
Riikka Puustinen
Riikka Puustinen, HR-ammattilainen ja HENRYn HR-gradukilpailun finalisti, on tarkastellut tätä muutosta käytännössä asiantuntijaorganisaatiossa ja tutkinut sen vaikutuksia arkeen. Tulokset olivat konkreettisia: kun HR tuli mukaan arjen tekemiseen, yhteistyö vahvistui, työ sujuvoitui ja ihmiset kokivat tulevansa paremmin kuulluiksi. Aihetta on avattu tarkemmin opinnäytetyössä, jossa muutosta tarkastellaan käytännön tasolla asiantuntijaorganisaation arjessa: https://www.theseus.fi/handle/10024/890711