20.08.2019

Keski-iän ylittäneille uusia uramahdollisuuksia

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, tänä päivänä ihmiset joutuvat vaihtamaan ammattia ja sitä kautta työpaikkaa useita kertoja elämänsä aikana. Myös työntekemisen tavat ja työtehtävät ovat muuttuneet, vanhoja työtehtäviä katoaa ja uusia syntyy.

Suomessa vallitsee monella alalla työvoimapula, mutta toisaalta meillä on paljon osaavia työntekijöitä, jotka eivät työllisty – erityisesti keski-iän ylittäneiden työllistyminen on iso haaste. Tutkimukset kuitenkin kertovat, että yli 45-vuotiaiden henkilöstötuottavuus on parempi kuin nuoremmilla ja he ovat erittäin sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä. Heidän sairauspoissaolotkaan eivät ole suurempia kuin nuoremmilla.

Tämän päivän nuoret pääsevät eläkkeelle 70-vuotiaana. Jos yli 45-vuotiaiden työllistymiseen ei saada muutosta, niin ihmisten työllistyminen on tulevaisuudessa vaikeaa noin 20 vuotta. Kansantaloudellisestikin ajateltuna vallitseva trendi on huolestuttava.

Tänä päivänä hoidetaan terveyttä, joten ihmiset ovat työkykyisempiä pidempään ja monet haluavat tehdä töitä vielä eläkeiän jälkeenkin. Keski-iän ylittäneiden työllistymiseen kannattaisikin panostaa, koska se on meidän kaikkien etu.

Tämän ongelman osalta tehdään paljon tutkimusta ja pidetään seminaareja. Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan kuitenkin myös konkreettisia tekoja sekä ihmisten omaehtoista aktivoimista. Tämä ikäryhmä tarvitseekin opastusta sekä tietoa ja tukea työnhakuun, siinä missä nuoretkin, sillä työnhakeminenkin on muuttunut paljon. Keski-iän ylittäneiden työnhaun tukemiseen tehdään toimenpiteitä, mutta lisää tarvitaan, että heidän osaamisen vahvuudet ja potentiaali saada vain paremmin esille.
Onneksi on monia toimialoja, jotka arvostavat juuri tätä ikäryhmää, tarvitaan siis paikka, jossa nämä työnhakijat ja yritykset kohtaavat.

UusioUra tapahtuma muuttaa käsityksiä keski-iän ylittäneistä työntekijöistä

UusioUra on erityisesti keski-iän ylittäneille suunnattu uravalmennus- ja rekrytointitapahtuma.
Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin helmikuussa 2019 Kaapelitehtaalla ja se oli menestys. Tapahtumassa vieraili noin 4500-5000 kävijää ja näytteilleasettajia oli 51. Tapahtumaan tuotettiin myös lähes päivän mittainen ohjelma, jossa käsiteltiin mm. tulevaisuuden työtä, tekoälyä, uravalmennusta, työelämän trendejä, yrittäjyyttä jne. Tilaisuuden avasi työministeri Jari Lindström.

Tapahtuma oli suunnattu kaikille tässä ikäryhmässä oleville niin työttömille kuin työssäkäyvillekin sekä yrittämisestä kiinnostuneille. Tapahtuman tavoite oli tarjota mahdollisimman kattavasti kaikki se tarjonta, jota tämän ryhmän työllistymisen eteen on olemassa eli koulutusta, työpaikkoja, tietoa yrittämisestä, ajankohtaisia luentoja aiheen ympäriltä sekä tietoa ja tukea työnhakuun. Palautteet niin kävijöiltä kuin näytteilleasettajilta olivat erittäin rohkaisevia. On selvää, että tämän tyylistä tekemistä tarvitaan jatkossakin suuremmassa määrin, asiat muuttuvat tekemisen kautta.

UusioUra -tapahtuma 04.02.2020 Kaapelitehtaalla

Kannustavan palautteen pohjalta kehitämme tapahtumaa edelleen. Ensivuoden helmikuun tapahtumasta tulee suurempi ja monipuolisempi. Tapahtumaa tulevat tukemaan monet yhteiskunnallista vastuuta kantavat tahot. Elokuun alkuun mennessä vahvistaneita sponsoreita ovat: Ammattiliitto Pro, Eezy Osk, Oikotie, Akava, Gofore, Helsingin Kaupunki, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva, Oma Aika -lehti, Otavamedia , Stadin Aikuisoppilaitos ja Uudenmaan Te-palvelut. Useita yrityksiä on vielä vahvistamatta.

Kaikilla tapahtuman tukijoilla on vahva usko, että tekemisen kautta asiat ja asenteet muuttuu. Tämän ikäryhmän työllistymisen parantamiseen tarvitaan lisää erilaisia ihmisiä aktivoivia toimenpiteitä sekä innostavaa ja kannustavaa viestintää. Toivotamme kaikkia muitakin tahoja tervetulleeksi tähän työhön, sillä työsarkaa tällä alalla riittää kaikille.

Tervetuloa tapahtumaan!

Riitta Rouhiainen, UusioUra -tapahtuman tuottaja

Riitta on Markkinointi Bravuurin Oy:n toimitusjohtaja ja hän kiinnostui keski-iän ylittäneiden työllistymisestä, koska on nähnyt omalla alallaan paljon hyviä työntekijöitä, joille työllistyminen on vaikeaa.