05.02.2018

Antaa muutosten tulla! Ihmiset ovat valmiita työskentelemään älykkään teknologian rinnalla.

Accenture julkaisi äskettäin Maailman talousfoorumin kokouksessa Davosissa tulevaisuuden työelämätaitoja tarkastelevan tutkimusraportin, jonka mukaan tekoälyn tuomat kasvumahdollisuudet voivat jäädä toteutumatta, elleivät yritysjohtajat investoi työntekijöidensä älykkäiden teknologioiden osaamisen kehittämiseen ja määritä työtehtäviä uudelleen. Aikamoinen ristiriita on näkyvissä siinä mihin yritykset investoivat: älykkääseen teknologiaan kohdistuvat investoinnit kasvoivat vuonna 2017 hurjat 60% mutta vain vaivaiset 3% yrityksistä suunnittelee tekevänsä merkittäviä investointeja henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen. Mielestäni tämä on mahdoton yhtälö.

Työtekijöitä monesti moititaan vastarannan kiiskiksi. Tutkimusdata ei tue tätä lainkaan! Itse asiassa, työntekijöistä 62 prosenttia uskoo, että tekoälyllä on myönteinen vaikutus heidän työhönsä. Tässä on mahtava mahdollisuus tarttua tilaisuuteen ja vastata haasteeseen, joka on aivan nenämme edessä.

Yhtiöt, jotka investoivat tekoälyyn sekä ihmisten ja koneiden yhteistyöhön samassa suhteessa kuin kansainvälisesti parhaiten menestyvät yritykset, voivat kasvattaa liikevaihtoaan 38 prosenttia ja työpaikkojen määrää 10 prosenttia vuoteen 2022 mennessä. Globaalissa mittakaavassa tämä tarkoittaisi samalla aikajaksolla yhteenlaskettuna jopa 4,8 biljoonan Yhdysvaltain dollarin kasvua yritysten liikevoitossa.

Suuret luvut voivat sokaista, jolloin jää huomaamatta myös muut tärkeät näkökulmat: yhdessä tekemisen peruselementit ja eettisyys tulevat entistä tärkeämmiksi. Mielestäni Rumman Chowdhury, Accenturen tekoälyguru Piilaaksosta, painotti upeasti taannoin Option haastattelussa, että tekoäly tuo tasa-arvoa, ja työyhteisöissä eettiset arvot tulevat olemaan entistä tärkeämpiä. Yhteistyö ja toisten kohteleminen kunnioittavasti ovat tärkeämpiä kuin koskaan.

Uudet työtavat vaativat myös uutta johtajuutta. Monella tavalla keskiössä on luottamus, jota tarvitaan muutoksen läpiviennissä kaikilla johtajuuden tasoilla, sillä luottamuksen vahvistuminen läpi organisaation heijastuu suoraan muun muassa tavoiteltavien liiketoimintahyötyjen toteutumiseen. Muuttuvassa maailmassa johtajilta vaaditaan ainakin nämä kolme kokonaisuutta kuntoon:

1. Hyvin määritelty digistrategia, selkeä visio muutostarpeista ja vahva sitoutunut johto tukemassa organisaatiota.
2. Tarkka fokus ihmisiin ja yrityskulttuuri, joka mahdollistaa onnistuneen muutoksen. Tällä kentällä kaikki tekevät asioita ensimmäistä kertaa – kannustetaanko sinun organisaatiossasi kokeilemaan uutta? Kirjataanko virheet mustaan kirjaan vai nähdäänkö ne oppimisen paikkoina?
3. Joukkue, jolle on jo luotu hyvä muutoskyvykkyys. Kun näin on tehty, itse muutos ei lamaannuta organisaatiota, vaan saa sen lentoon – nopeasti ja määrätietoisesti. Tämä ei ole pelkkä kaunis ajatus, vaan +20 vuoden yhtäjaksoisen tutkimuksen selvästi näyttämä fakta.

Miten sitten varmistaa, että oma joukkue on iskuvalmiudessa ja saa hyvän startin muutokseen? Tulevaisuuden työvoiman tekoälyvalmiuksien varmistamiseksi suosittelen seuraavia toimenpiteitä:

1. Määritä työtehtävät uudelleen. Arvioi työtehtävät ja jaa ne koneiden ja ihmisten kesken automaation ja ihmisten osaamisen kehittämisen tarpeet huomioiden. Nykyiset tehtäväkuvaukset ovat monelta osin vanhentuneita ja jäykkiä siihen toimintamoodiin, mitä tulevaisuudessa vaaditaan.
2. Keskitä työvoimaa tehtäviin, jotka tuovat uutta arvoa liiketoiminnalle. Älä panosta pelkästään prosessien tehostamiseen, vaan ohjaa henkilöstöä luomaan uudenlaisia asiakaskokemuksia. Tue uutta kasvua investoimalla automaatiosta saadut säästöt tulevaisuuden työvoimaan. Rakenna uudenlainen johtamiskulttuuri, joka ruokkii liiketoiminnan uudistamisessa vaadittavia ominaisuuksia.
3. Kiihdytä uusien taitojen oppimista. Kartoita työvoiman nykyiset taidot ja halukkuus työskennellä tekoälyn kanssa. Tarjoa henkilöstöryhmille digitaalisten alustojen kautta yksilöityjä koulutusohjelmia uusien taitojen omaksumiseen.
4. Muuta työmoodi projektiperusteiseksi sen sijaan, että ihmiset ovat pelkästään linjaorganisaatiorooleissa. Mahdollista joustava henkilöiden kiinnitys tarvittaviin rooleihin. Palkitse tuloksista, älä työvuosista.

Kokonaan oman artikkelinsa arvoinen asia on ihmisten tukeminen tässä muutoksessa. Siihen on syytä palata kevään mittaan ihan erikseen!

**

Terhi Mäkelä on yritystransformaatioiden asiantuntija ja Talent & Organization -liiketoiminnan johtaja Accenturella. Työelämän murros, tulevaisuuden työvoima sekä organisaatioiden muutosten menestyksekäs toteutus analytiikan avulla on lähellä Terhin sydäntä.