WEBINAARI: Etäfasilitoinnilla vauhtia vuorovaikutukseen ja ideointiin

29.01.2021 klo 09:00 - 10:00

Paikka: Linkin tapahtumaan saat vahvistusviestissä
Osoite: Tapahtuma järjestetään Teams-kokouksena
Järjestäjä: Lahden alueverkosto

Etäkokoukset tulivat rytinällä osaksi uutta työarkeamme keväällä. Ajoittainen etätyöapatia ja innostavan ideoinnin puute ovat useimmille tulleet tutuiksi etätyörupeaman aikana. Lahden aluejaos kutsuukin sinut nyt sekä kuulemaan, että kokemaan, millaista onnistunut etäfasilitointi voi parhaimmillaan olla.

Tilaisuuden vetää Lahden kaupungin strategia-asiantuntija Olli Toivonen. Hän kääri kollegojensa kanssa hihansa keväällä koronan muutettua työskentelytapoja ja on aktiivisesti ollut kehittämässä etävuorovaikutustaitoja ja järjestänyt myös koulutusta etäfasilitointiin. Yhtenä suurimmista ponnistuksista oli toteuttaa 130 hengen esimiespäivä täysin etänä - vuorovaikutus kaiken keskiössä. Olli on myös Sitran kehittämän, dialogiin pohjautuvan Erätauko-keskustelumenetelmän pioneereja ja sanansaattajia Suomessa.

Tule mukaan ja poimi itsellesi vinkit, jotka auttavat sinua mahdollistamaan laadukkaan vuorovaikutuksen ja hedelmällisen ideoinnin työyhteisössäsi!

Ilmoittautuminen alkaa: 15.12.2020
Ilmoittautuminen päättyy: 25.01.2021

Ilmoittaudu tapahtumaan

Kouluttajat:
Olli Toivonen, strategia-asiantuntija, Lahden kaupunki