Vahvan johtajan tauti - kun vahvuudesta tuleekin suurin heikkous

26.01.2023 klo 09:00 - 10:00

Järjestäjä: Henkilöstöjohdon ryhmä - HENRY ry

Webinaarissa tarkastellaan minkälaiseen persoonallisuusmuottiin monesti ylemmän tason johtajat sopivat. Ylempään johtoon päätyy usein vahvoja persoonia, jotka menevät läpi harmaan kiven ja oman mielensä mukaan. Vahva persoonallisuus on vahvuus, mutta se myös aiheuttaa johtamiseen ja johdettaviin monia säröjä, jotka voivat pahimmillaan muuttua johtajan suurimmiksi heikkouksiksi.
 
Vahvoja ‘johtajia’ on perheissä, suvuissa ja muissa yhteisöissä ilman virallista johtajan asemaakin.
 
Vahvoilta näyttävissä ihmisissä on usein pelokas, epävarma ja hauraan haavoittuva sisin, joka tulee esiin vain, jos on valmis sitä etsimään.
 
Kuulija saa totuudellisen kuvan vahvan johtajan arkielämästä, ”taudin” synnystä ja oireiden kehittymisestä. Annetaan käyttökelpoisia ohjenuoria, miten taudin kroonistumisen voi välttää.
 
Kuulija saa webinaarista käsityksen mistä vahvuus voi johtua, miten se ilmenee ja ennen kaikkea miten vahvuuden tuomia varjopuolia voi vähentää. Samoin kuulija saa ymmärryksen miten nykyisen työelämän muutokset sietävät entistä vähemmän vahvuutta.
 
Juha Martikainen on toiminut toimitusjohtajatason tehtävissä yrityksissä, jotka ovat olleet erittäin haastavissa tilanteissa. Juha on PCC-tason koulutettu executive coach. Hän on tehnyt vahvaa johtamista aikaisemmin itse ja nykyään nähnyt sitä paljon asiakkaissaan sen etuineen ja haittoineen, ja kertoo siitä vankan kokemuksensa pohjalta.
 
Tutustu Juha Martikaisen ´Vahvan johtajan tauti´ kirjaan tästä.

Tule kuulolle vaikka aamulenkiltä tai työmatkan varrelta, webinaari kuunteleminen ei edellytä diojen seurantaa. 

Ilmoittautuminen alkaa: 19.10.2022
Ilmoittautuminen päättyy: 25.01.2023

Ilmoittaudu tapahtumaan