Joustavat työn tekemisen muodot ratkaisuna osaajapulaan
28.09.2023 klo 17:00 - 18:30
Osoite: Innovation Home, Tekniikantie 2, Otaniemi - Espoo
Järjestäjä: HENRY Fellows -verkosto
Erityisesti asiantuntija- ja tietotyössä etätyöstä on tullut arkea. Työn tekemisen paikat hajaantuvat ja monipuolistuvat. Satelliittimaisesti toimivat, yhteisölliset ympäristöt yleistyvät. Monipuolisia työn tekemisen paikkaratkaisuja tarjoaa mm. Innovation Home, jonka konseptista kuulemme tilaisuudessa.
Muuttuvat työn tekemisen ja sopimisen muodot valtaavat työmarkkinaa. Yhä useampi kokenut, johtotehtävissä toiminut tekijä on siirtynyt itsenäiseksi asiantuntijayrittäjäksi, freelanceriksi, vuokrajohtajaksi ja konsultiksi. Asiantuntijaosaamisen löytäminen koetaan useissa organisaatioissa haasteelliseksi. Tilaisuudessa Ferovalon perustaja / toimitusjohtaja Elina Liehu avaa ilmiötä Suomessa ja kansainvälisesti sekä kertoo Best Best Talent Platform -ratkaisun mahdollisuuksista osaajapulan ratkaisuun.
Esimerkkinä käytännön osaajaratkaisuista tuomme keskusteluun Tietokeskus Oy:n, jonka tarjoaa yrityksille tietotekniikan palveluja. Henkilöstöjohtaja Paula Suoniemi jakaa kokemuksiaan siitä, miten he ovat hyödyntäneet vuokrajohtajapalvelua talousjohtajan irtisanouduttua sekä freelancer eksperttiä isossa integraatioprojektissa.
Aika: Torstaina 28.9. klo 17
Paikka: Innovation Home, Tekniikantie 2, Otaniemi - Espoo
Tarjolla kevyttä iltapalaa.
Huom! Tämä tilaisuus on HENRY Fellows-verkoston jäsenille, joille on lähetetty erillinen kutsu ja ilmoittautumislinkki sähköpostilla. HENRY Fellows on ainoa HENRYn verkostoista, jonka jäsenyyttä haetaan erikseen. Muihin verkostoihin voit liittyä oman profiilisi kautta.
Ilmoittautuminen alkaa: 04.09.2023
Ilmoittautuminen päättyy: 22.09.2023
Ajankohtaista
29.11.2022