21.04.2026

Kasvu alkaa ihmisistä ja ennakoinnista henkilöstösuunnittelussa

Monen yrityksen talousnäkymät ovat tällä hetkellä vielä osin epäselvät, ja avoimiin tehtäviin riittää usein runsaasti hakijoita. Todellisuus on kuitenkin se, että Suomessa muun Euroopan tavoin työikäisten määrä pienenee sekä väestö ikääntyy ja eläköityy. Ikääntyvä yhteiskunta on nostettu myös Sitran vuoden 2026 megatrendikatsauksessa yhdeksi neljästä keskeisimmistä megatrendeistä Suomessa.   

Kun muutos on väistämätöntä, niin tulevaisuudessa korostuu henkilöstösuunnittelun strateginen rooli, joka on tärkeää ennakoinninkin näkökulmasta. Pitkän aikavälin ennakoinnin lisäksi yritysten äkilliseen työvoiman tarpeeseen vaikuttavat positiiviset ympäristön muutokset. Esimerkiksi kun talous virkistyy, voitetaan merkittävä kilpailutus tai saadaan uusi suuri asiakkuus.  

Kun hakijamäärät ovat suuria, mutta sopivaa osaamista ei löydy, kyse on kohtaanto-ongelmasta. Henkilöstösuunnittelun avulla kohtaannon haasteita on mahdollista vähentää. Historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, miten henkilöstön saatavuus on mahdollistanut kasvun. Yhdysvaltojen avoin maahanmuuttopolitiikka mahdollisti sen, että internet-buumin alussa 1990-luvulla osaavaa henkilöstöä oli nopeasti saatavilla (Branstetter, Glennon & Jensen 2019, 31), kun tiukempaa maahanmuuttopolitiikka harjoittaneissa yhteiskunnissa osaajia alettiin vasta kouluttaa yritysten tarpeisiin, ja heitä valmistui ”viiveellä”. Yrityksen rekrytointivalmiuksiin vaikuttaa tällaisessa tilanteessa mm. vaadittu kielitaso ja käytetty työkieli.  Kasvua tavoittelevassa yrityksessä ulkomaalaiset osaajat ovat vain yksi esimerkki siitä, miten kasvun ja innovaatioiden vauhtiin voidaan hypätä suunnitelmallisella henkilöstötyöllä, vaikkapa mahdollistamalla työskentely työyhteisössä myös englanniksi.  

Tietotyön lisääntyessä vastavalmistuneet ovat usein ryhmä, joiden opinnoissa hankittu osaaminen ei ilman työkokemusta riitä työllistymiseen. Tällä hetkellä moni hiljattain valmistunut työnhakija saa rekrytointiprosesseissa palautetta siitä, että kokemuksen puute estää jatkoon pääsyn. Työelämään siirtymistä vaikeuttaa myös se, että jopa harjoittelupaikkoihin edellytetään aiempaa alan työkokemusta. Yrityksiltä vaaditaan siksi uudenlaista otetta osaamisen kasvattamiseen. Mitä jos yrityksessä olisi toimiva mentorointimalli tai suunnitelmallisesti rakennettu trainee-polku, jonka avulla myös opinnoista valmistuvat pääsisivät kasvattamaan alalla osaamista kokeneen asiantuntijan jakaessa hiljaista tietoa eteenpäin?  

Eläkevakuuttaja Ilmarisen tutkimuksen mukaan yhä useampi eläkeikäinen on halukas tekemään töitä. Eläkeiän nousu, ikääntyvien lisääntyvä osallistuminen työelämään, digiaika ja tekoäly haastavat pohtimaan sitä, miten kaikilla olisi riittävät digitaidot jatkuvasti uudistuvien työkalujen käyttöön.  

Työikäisen väestön vähentyessä työvoiman tarpeeseen voi varautua avartamalla ajatusta siitä, miltä yrityksen henkilöstörakenne näyttää. Strategisesti rakennettu henkilöstösuunnittelu varmistaa, että eri osaajien potentiaali saadaan nopeasti käyttöön tilanteen tullessa ajankohtaiseksi, eikä vasta siinä vaiheessa, kun kilpailijat ovat jo vahvistamassa rivejään. Yksisarvisia ei silloin tarvitse metsästää, eikä toimintatapoja muuttaa/ rakentaa kriisin keskellä. Kohtaanto-ongelman vuoksi työn ulkopuolella on myös paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.  

Täsmä-hankkeen slogan on: Kasvu alkaa ihmisistä. Autamme HR-työn ja rekrytointien kehittämisessä, jotta yrityksillä olisi tulevaisuudessa valmiudet hyödyntää työmarkkinoiden potentiaalia entistä paremmin. Täsmäkoulutukset, toimiva perehdytys ja työyhteisön valmiudet työskennellä entistä monimuotoisemmassa työelämässä auttavat silloin, kun osaajia tarvitaan nopeasti. Hankkeeseen osallistuminen on yrityksille maksutonta.  

Asiasanat: ennakointi, rekytointi, monimuotoisuus, kohtaanto-ongelma, osaajapula 

Asiantuntijakirjoituksen ovat kirjoittaneet Täsmä-hankkeen projektipäällikkö Jaana Tukiainen ja yritysvalmentaja Anu Löytönen-Parkkamäki

Yhteystiedot:
Täsmä-hanke täsmäosaamista työelämään ESR+-hanke
Jaana Tukiainen, projektipäällikkö; jaana.tukiainen@inlive.fi  
Anu Löytönen-Parkkamäki, yritysvalmentaja: anu.loytonen-parkkamaki@inlive.fi

 

Lähteet: 

https://www.ilmarinen.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2022/tutkimus-yha-useampi-haluaisi-tyoskennella-elakkeella--lisatienesteista-karttuu-myos-uutta-elaketta/

https://www.sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2026/#heading-mjwsystqies

Branstetter, Lee G & Glennon, Britta & Jensen, Bradford J. (2019) The IT Revolution and the Globalization of R&D. Innovation Policy and the Economy 19(1), 1–37. https://doi.org/10.1086/699931