28.10.2025

Tekoäly työelämässä – juristin muistilistaa

Tekoälyn nähdään mullistavan työelämän. Tässä vaiheessa muutoksen merkittävyyttä voidaan lähinnä ennustaa, mutta se tiedetään jo, ettei tekoäly voi vain uida työpaikoille kuten mikä tahansa IT-järjestelmä, vaan muun ohella työnantajien tulee huomioida jo olemassa olevat työ- ja tietosuojalainsäädännön vaatimukset, uusi EU:n tekoälyasetus sekä kunkin maan tekoälyn käyttöä koskevat paikalliset säännökset. 

Uutta sääntelyä tekoälyyn

Pääosa EU:n tekoälyasetuksen velvoitteista tulee sovellettavaksi vasta elokuussa 2026, mutta tiettyjen velvoitteiden soveltaminen alkoi jo 2.2.2025. Näitä ovat tekoälylukutaidon velvoite sekä kielto käyttää tiettyjä kiellettyjä käyttötapauksia. Tekoälylukutaito tarkoittaa kykyä ymmärtää ja osata käyttää tekoälyjärjestelmiä vastuullisesti. Työnantajalta tämä edellyttää riittävän koulutuksen, ohjeiden ja osaamisen järjestämistä henkilöstölle. Velvoitteen merkitystä korostaa se, että se on nostettu tekoälyasetuksessa itsenäiseksi velvoitteeksi, joka koskee kaikkia organisaatioita, jotka kehittävät tai käyttävät tekoälyjärjestelmiä, ja se ulottuu oman henkilöstön lisäksi myös mm. yrityksen alihankintaketjuun. Lisäksi asetus kieltää kaikista haitallisimmat käyttötapaukset kokonaan ja ns. suuririskisille tekoälyjärjestelmille asetetaan tiukennettuja vaatimuksia. Suuririskisiin järjestelmiin kuuluvat esimerkiksi henkilöstöhallintoon ja työllistämiseen käytettävät tekoälyjärjestelmät, joiden käyttö voi vaikuttaa merkittävällä tavalla työntekijöiden oikeuksiin sekä henkilöiden tuleviin uranäkymiin ja toimeentuloon.

Mitä huomioida ennen tekoälyn käyttöönottoa?

HR:n näkökulmasta tekoälyä voidaan käyttää rekrytoinneista irtisanomistilanteisiin. Käytännössä haasteellisiksi osoittautuvat erityisesti järjestelmät, joita on tarkoitus käyttää työntekijöiden suoriutumisen ja käyttäytymisen seurantaan – olipa ne sitten HR:n tai liiketoiminnan käyttämiä järjestelmiä. Tekoälyjärjestelmien käyttöön liittyy työntekijöiden tietosuojaan ja yksityisyyden suojaan liittyviä riskejä, mutta myös eettisiä kysymyksiä.

Ennen tekoälyn käyttöönottoa työnantajien tulee tehdä arvio järjestelmän riskitasosta tai onko järjestelmä jopa kielletty ja mitä suojatoimia riskitaso edellyttää. Koska tekoälytyökalut käsittelevät usein suuria määriä henkilötietoja, täytyy tietosuojaan kiinnittää erityistä huomiota eivätkä yksin perinteiset tietosuojakäytännöt välttämättä edes riitä. Käytännössä henkilötietojen käsittely tekoälytyökalun avulla edellyttää aina vähintään esimerkiksi 1) laillisen käsittelyperusteen määrittämistä ja tietosuojaperiaatteiden huomioimista, 2) riittävän tietoturvan, pääsynhallinnan ja tietojen pseudonymisoinnin tai anonymisoinnin varmistamista, 3) läpinäkyvyyttä ja käsittelystä informoimista sekä 4) sen varmistamista, että henkilöt, joiden tietoja käsitellään, voivat käyttää heille kuuluvia oikeuksia. Tärkeää on kiinnittää huomiota myös siihen, miten ja mistä tekoälytyökalut keräävät tietoa. Lisäksi tarve tietosuojan vaikutustenarvioinnille tulee arvioida aina uutta teknologiaa käyttöön otettaessa.

Ennen päätöstä ottaa tekoäly käyttöön asia tulee käsitellä yhteistoimintalain mukaisessa vuoropuhelussa, jos yritys kuuluu yhteistoimintalain piiriin. Mahdollisten muutosneuvottelujen tarve ja niiden oikea-aikaisuus on myös hyvä pitää alitajunnassa. 

Tekoäly ja vastuullisuus

Tekoälykeskustelun keskiössä on vahvasti ollut se miten rutiininomaiset tehtävät poistuvat ja jäljelle jää vaativa asiantuntijatyö. Keskustelua käydään siis työn vähenemisen kautta tai miten toimenkuvat ovat jatkossa mielekkäämpiä ja vaativampia – ainakin osalle. Vähemmälle keskustelulle sen sijaan on jäänyt työnantajan perusvelvoitteet henkilöstöä kohtaan. Työsopimuslaki edellyttää työnantajan huolehtivan siitä, että työntekijä suoriutuu työstään koko työsuhteen elinkaaren ajan myös työn ja tehtävien muuttuessa ja teknologian kehittyessä. Tekoälyn hyödyntämisen vaikutukset ja mahdollisuudet tuleekin sisällyttää työyhteisön kehittämissuunnitelmaan eri näkökulmista, ja suunnitelmaa tulee päivittää organisaatiossa tapahtuvien muutosten yhteydessä.  Työnantajien on myös hyvä huomioida se, että työsuhteen irtisanomista koskevissa riidoissa on aiempaa enemmän käsitelty sitä, että onko työnantaja pyrkinyt kouluttamaan irtisanottua työntekijää niin, että työsuhde voisi jatkua. Erityisesti pitkien työsuhteiden kohdalla työnantajan lojaliteettivelvoite työntekijää kohtaa on korostunut oikeuskäytännössä. Työnantajan perusvelvoitteet eivät siis muutu mihinkään tekoälyn myötä.

Tekoälystä puhuttaessa ei voida olla muistuttamatta siitä, että työntekijään nähden vastuun virheellisistä tai jopa syrjivistä päätöksistä kantaa aina työnantaja, ei tekoälyjärjestelmän tarjoaja. Syrjintään liittyvät erimielisyydet työelämässä eivät ole saaneet Suomessa sellaisia mittasuhteita kuin monessa muussa maassa, mutta viime vuosien aikana tässäkin suhteessa on tapahtunut käännettä. Rekrytointi- ja työn tarjoamista koskevien päätösten tekeminen kokonaisharkintaan vedoten ilman dokumentointia voi johtaa erilaisiin haasteisiin kuin aiemmin, velvoite tehdä kohtuullisia mukautuksia on ollut arvioitavana tuomioistuimessa useampaan kertaan, eikä palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano vähennä tulevaisuudessa tarvetta sille, että päätöksenteko ja prosessit ovat läpinäkyviä ja selitettävissä. Tämä on tietysti tavoitetila joka tapauksessa, mutta työnantajien tulee varmistaa, että tähän lopputulokseen päästään myös tekoälyä käytettäessä. 

Muistilistaa tekoälyn käyttöönottoon

Harkitaanpa teillä tekoälyn käyttöönottoa mihin tarkoitukseen tahansa, kokosimme teille muistettavia asioita sekä ennen käyttöönottoa että kun tekoäly on jo käytössä: 

  • Määritä tarkasti tekoälyn käyttötarkoitukset sekä työyhteisön säännöt tekoälyn käyttämiseen
  • Minimoi käsiteltävät henkilötiedot ja huolehdi niiden täsmällisyydestä sekä siitä, että tietoja käsitellään nimenomaan ennakkoon määritettyihin tarkoituksiin
  • Tee huolella tietosuojan vaikutustenarviointi (sekä tekoälyn käyttöön liittyvä riskiarviointi ja velvoitteet järjestelmän riskiluokittelun mukaan) ja määritä tarvittavat riskienhallintatoimenpiteet
  • Huolehdi riittävästä tietoturvasta
  • Huolehdi, että henkilöstöllä on tarvittava osaaminen sekä ymmärrys tekoälyn käyttämiseen
  • Arvioi säännöllisesti tekoälyn käytön suorat ja epäsuorat vaikutukset yksilöille
  • Tarkista ja valvo miten ja mistä tekoälyjärjestelmässä käsiteltävä tieto on peräisin ja miten sitä käytetään
  • Valvo tekoälyn tuottamien tulosten tarkkuutta ja oikeudenmukaisuutta ja tunnista ajoissa mahdolliset vinoumat
  • Varmista, että tekoälyn kehittämisessä, hankinnassa ja/tai käyttöönotossa keskeisessä asemassa olevat tiimit ovat mahdollisimman monimuotoisia ja edustavia
  • Huomioi tekoälyn vaikutukset tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa sekä muissa henkilöstösuunnitelmissa. 
  • Henkilöstön tulee olla tietoinen tekoälyn käytöstä ja sen vaikutuksista.


Riikka Autio
Riikka Autio on työoikeuteen ja työoikeudellisiin riitoihin erikoistunut asianajaja ja Asianajotoimisto DLA Piper Finland Oy:n osakas. Hänellä on 15 vuoden kokemus työsuhdejuridiikasta asianajotoimistossa ja yrityksessä työnantajien neuvonantajana. 

Tetti Kunnas
Tetti Kunnas on tietosuojaan erikoistunut asianajaja ja Asianajotoimisto ja Senior Associate -juristi Asianajotoimisto DLA Piper Finland Oy:ssä. Tetti neuvoo asiakkaita jatkuvasti tietosuojan lisäksi myös muissa uuden EU- ja kansallisen sääntelyn yrityksille asettamissa vaatimuksissa ja niiden noudattamisessa.