01.11.2021

Parempi työkyky ja hyvinvoiva arki ponnistavat arvoista ja konkreettisesta tuesta

Arjen hyvinvointi lähtee arvoista ja niihin liittyvistä pienistä ja suurista valinnoista. Arvojen avulla tunnistamme yksilö- ja organisaatiotasolla, mikä meille on merkityksellistä ja tärkeää. Työnantajat heijastelevat arvojaan niin työntekijöiden, työolosuhteiden kuin yhteiskuntaan vaikuttavan toimintansakin kautta. Yksilötasolla vaikuttava työkyvyn paraneminen lähtee arvojen tunnistamisesta ja muutoksen rakentamisesta omasta elämäntilanteesta käsin.

Hyvinvoiva työntekijä on työnantajan käyntikortti

Yritysten tai julkisten työantajien puolella arvoja heijastelee tapa, jolla työntekijöiden voimavaroja tuetaan. Lakisääteiset työterveyspalvelut ovat kansainvälisestikin mielenkiintoinen tapa turvata työntekijöiden nopea pääsy terveydenhuollon pariin. Yhä enemmän Suomessa ja maailmalla panostetaan myös työntekijöiden hyvinvoinnin, terveyden ja elämänhallinnan tukemiseen. Nykyisin ymmärretään jo aiempaa laajemmin ja paremmin, että vaikuttava tuki on yksilöllistä ja aidosti ihmisen omassa elämäntilanteessaan kohtaavaa. Samaa sisältöä kaikille-ratkaisut voivat olla tärkeä osa työyhteisön hengen nostatusta, mutta moni tukea aidosti tarvitseva jää yhteisten hyvinvointitoimenpiteiden ulkopuolelle tai tipahtaa matkan varrella pois kyydistä.

Työeläkeyhtiöiden riskiluokkiin pohjautuvat maksuportaat toimivat yhtenä porkkanana kohdennetuille toimenpiteille. Yhä useampi työnantaja on lähtenyt tarjoamaan yksilöllistä terveysvalmennusta työntekijöilleen joko työeläkeyhtiön tuella tai ilman sitä. Vaikuttavuus ja tulokset ovat puhuneet kannattavan työkykyinvestoinnin puolesta.

Se, miten työntekijä voi, vaikuttaa ratkaisevasti tehdyn työn laatuun ja vaikkapa palveluammatissa tapahtuvaan ihmisten kohtaamiseen. Kun työntekijä voi hyvin, on hänellä voimavaroja paitsi itsestä huolehtimiseen, myös työkavereiden, asiakkaiden ja muiden kanssaihmisten kanssa tapahtuvaan myönteiseen vuorovaikutukseen. Tämä pätee alalla kuin alalla, mutta sen painoarvo toki vaihtelee työtehtävien ja toimialan mukaan.

Parhaimmillaan hyvinvoiva työntekijä on työntekijän positiivinen käyntikortti. Se herättää myönteisiä mielikuvia arvolähtöisestä työnantajasta, lisää työnantajan houkuttelevuutta työmarkkinoilla ja tukee nykyisten työntekijöiden sitoutumista työpaikkaan ja työtehtäviin. Tämä totuus pätee myös toiseen suuntaan. Jos työntekijät voivat huonosti ja ovat tyytymättömiä, heijastuu se väistämättä mielikuvaan työnantajasta ja myös työstä suoriutumiseen ja sen laatuun. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti työnantajan tärkein resurssi monessakin mielessä.

Työkyky paranee yksilöllisellä oikea-aikaisella terveysvalmennuksella

Korona-aika on ollut monella tapaa haastavaa aikaa eri työtehtävissä. Työnkuva on saattanut muuttua, työkuormitus on voinut olla aiempaa kovempi tai työtehtävät ovat saattaneet loppua kokonaan. Työympäristö on saattanut vaatia monia erityisjärjestelyjä ja aiheuttaa kuormitusta siltä suunnalta. Olipa työtehtävä ja toimintaympäristö mikä tahansa, niin on varmaa, että korona on jättänyt jälkensä joko kevyempänä tai painavana painalluksena. Työntekijät kaipaavat yhteisöllisyyttä, mutta yhtä aikaa heillä on todella suuri tarve yksilölliseen kohtaamiseen. Fyysiseen ja henkiseen työkykyyn liittyvät haasteet eivät ole kadonneet. Nyt on oikea hetki kantaa vastuu myös yksilöstä ja tarjota mahdollisimman oikea-aikaista, yksilöllistä ja vaikuttavaa tukea työntekijöille.

Jo noin 2000 työntekijää on osallistunut yksilölliseen ja etätapaamisiin pohjautuvaan Movendoksen Unik Health Coaching-valmennukseen. Arvo- ja ratkaisukeskeinen 360-periaatteella toteutettava terveys- ja hyvinvointivalmennus on on tuonut vaikuttavia tuloksia niin suorittavassa, asiantuntija- kuin esimiestyössäkin toimivilla työntekijöillä. Esimerkkejä aloista, joilla valmennuksia on toteutettu ovat palvelu-, rakennus, siivous-, kunnossapito- ja opetusala, tehtaiden tuotannon työntekijät sekä ja myynti- ja asiantuntijatyö.

Pysyvä muutos lähtee ihmisen omasta elämäntilanteesta

Arvo- ja ratkaisukeskeinen coaching-lähestymistavan voima perustuu hyvin yksinkertaisiin asioihin. Ulkopuolisen asiantuntijan jakamat ohjeet ja neuvot eivät toimi, koska pelkkä tieto ei riitä saamaan aikaan muutosta. Yksilöllisellä coaching-menetelmällä yksilön elämää ja muutostarvetta lähestytään hänen omasta elämäntilanteestaan käsin.

Usein ulospäin näkyvien fyysisten tai henkisten haasteiden ratkaisut eivät löydy suoraan niiden kautta, vaan juurisyyt tunnistamalla ja niihin vaikuttamalla. Siksi on tärkeää lähestyä muutosta ihmisen omista lähtökohdista, eikä siilomaisesti terveyden eri osa-alueiden näkökulmasta. Valmennus on kohdentunut työntekijän tarpeesta riippuen esimerkiksi elämänhallinnan ja stressinhallinnan parantamiseen sekä elintapojen, unen ja palautumisen tukemiseen.

Ihmisen kuunteleminen ja valmentajan esittämät oikeat kysymykset saavat aikaan omia oivalluksia, uusia ajattelumalleja ja toimintatapoja. Nämä muuttavat arjen valintoja ja käyttäytymistä konkreettisesti ja pysyvästi. Myönteinen muutos yhdellä osa-alueella kertautuu usein hyvinä muutoksina myös muilla elämän osa-alueilla. Esimerkiksi Unik Health Coaching-valmennuksessa vaikutuksia seurataan seuraavilla osa-alueilla:



Kolme kuukautta kestävän ja viisi henkilökohtaista etätapaamista sisältävän valmennuksen keskustelut toteutetaan tietosuojattua kanavaa pitkin. Onkin tärkeää, että yksilöllinen valmennus on työntekijöiden ulottuvilla työpaikan ja yksikön sijainnista riippumatta, mutta samalla tietoturvallisesti. Valmennukseen on helppo osallistua omaan arkeen sopivalla tavalla, ja muutosta lähestytään mahdollisuuksien, ei rajoitusten kautta.

Paula Mäkeläinen

Blogin kirjoittaja on Movendoksen asiakkuusjohtaja ja viestinnästä vastaava Paula Mäkeläinen, joka toimii tiiviissä yhteistyössä HR-päättäjien kanssa. Movendos on vahvasti arvolähtöinen yritys, joka on työskennellyt vuodesta 2012 alkaen yksilöllistä terveyttä tukevien etäpalvelumallien parissa. Lisätietoa valmennuskokemuksista: unik.movendos.com