27.10.2020

Musiikin hyödyt työpaikalla

Kun tarkastellaan työelämän aktiviteetteja ja esimerkiksi liikunta- ja kulttuurisetelien käyttökohteita, erilaisten liikunnan ja urheilun muotojen edustus verrattuna musiikkiin, kulttuuriin ja taiteisiin on perinteisesti ollut voimakas.

Viime vuosina on kuitenkin ollut ilo huomata musiikin lisääntynyt läsnäolo työympäristöissä. Toki musiikkia on kulutettu työpaikoilla jo kauan, mutta viime aikoina sen jalansija on voimistunut ja kuuntelun lisäksi myös muut musiikin harrastusmuodot ovat tulleet näkyvämmäksi osaksi työpaikkakeskusteluja. Tutkija Mari Tervaniemi kommentoi mm. musiikin hyödyistä edellisessä kirjoituksessamme.

Vieraillessamme eri yrityksissä, olemme usein huomanneet soittimia eri toimistoissa. Perustelut soittimille ovat olleet luovuuden nostattaminen, viihtyvyys tai työnantajamielikuvan parantaminen.
Useassa varsinkin keskisuuressa ja suuressa yrityksessä myös henkilöstön sisäiset bändit ovat tavallisia ja ne ovat poikkeuksetta syntyneet jonkun aktiivisen harrastelijan aloitteesta. Musiikki ja bänditoiminta ovat omiaan luomaan yhteisöllisyyttä koko organisaatiossa. Erinomainen esimerkki on yli 10 vuotta järjestetty Company Rock, jossa eri yritysten orkesterit ja bändit kilpailivat toisiaan vastaan leikkimielisesti. Yleisö koostui tietysti kannatusjoukoista, eli kollegoista.

Vuonna 2017 Rockwaysta tuli S-ryhmän ensimmäinen täysin digitaalinen kumppani. Luontevasti SOK kaipasi aktiivista musiikkisisältöä etuohjelmaansa ja myös palvelumme saavutettavuus ja kotimaisuus kiinnostivat. Myös työntekijäeduksi Rockway nostettiin heti, ja onhan S-ryhmän johdollakin oma bändinsä.

Vuonna 2019 teimme kokeilun, missä musiikkisisältöjämme tarjottiin viidelle yritykselle pilottikokeilun merkeissä. Kolmessa viidestä yrityksen työntekijöistä mahdollisuutta käytti yli 50% ja kaikissa yrityksissä mahdollisuus koettiin positiivisena, sillä sen koettiin merkitsevän johdon kiinnostusta työntekijöiden hyvinvointiin. Yhdessä yrityksessä Rockway jäi yrityksen sisäiseen käyttöön.

Työnantajien liikunta- ja kulttuurisetelien käyttökohteet liittyvät edelleen suurimmaksi osaksi liikuntaan ja taiteeseen, eivät niinkään musiikkiin. Palvelumme tilauksen voi kustantaa erilaisilla työnantajien tarjoamilla seteleillä ja saldoilla ja poikkeuksetta se tulee yllätyksenä uusille asiakkaillemme. Vuosi vuodelta näiden tilausten määrä on ollut huomattavassa nousussa. Musiikin hyödyistä työelämässä ja sen ohella on valtavasti tutkimusaineistoa, vaikka aiheena se onkin melko tuore.

Riku Nikulin

Marketing Manager, Rockway Oy

Kiinnostaisiko sinua vahvistaa musiikin ja sen tuomien hyötyjen asemaa omassa organisaatiossasi? Ota yhteyttä sähköpostitse: riku.nikulin@rockway.fi tai yhteistyot@rockway.fi.