18.06.2020

Osaamisen johtamisen uusi aika

”Yli puolet suomalaisista työnantajista ei tiedä, miten henkilöstön osaamista tulisi kehittää. Yrityksissä on haasteita ymmärtää, minkälaista osaamista menestykseen tarvitaan”. Nämä ilmenevät tuoreessa Human Capital Trends 2020 -tutkimuksessa. Toimintaympäristön nopea muuttuminen tuo osaamisen johtamisen uuden ajan ja uusien kysymysten äärelle. Samaan aikaan automaatio korvaa ja muuttaa tehtäviä, joihin perinteiset toimenkuvat ja osaamisen kehittäminen ovat istuneet hyvin.

Organisaatiot ovat kovaa vauhtia muuttamassa toimintaansa ketterämmäksi ja muutoskyvykkäämmäksi. Verkostomainen työskentely ja yhteisöohjautuvuus kasvavat ja organisaatioiden raja-aidat hämärtyvät. Kaiken tämän keskellä tärkeässä roolissa on kuitenkin ihminen - hänen osaamisensa, motivaationsa ja kykynsä.

Arjessa eteen tulevia tilanteita on entistä vaikeampi ennakoida ja yhä useammin ne ovat täysin uudenlaisia - sellaisia, joihin aiemmat ratkaisut eivät pure ja joita yksittäinen henkilö ei pysty omalla osaamisellaan ratkomaan. Perinteisen ammattiosaamisen rinnalle tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja ja sujuvuutta solahtaa uusiin tilanteisiin ja selvitä niistä ketterän yrittäjämäisellä asenteella.

Legot voisi toimia tässä hyvänä vertauskuvana. Pieni lapsi pyytää sinua tekemään lentohärvelin. Et ole sellaista koskaan tehnyt, mutta haluaisit yrittää ja tehdä siitä hienon, hyvin toimivan ja lapselle mieluisan. Tutkailet legojen eri muotoisia, kokoisia ja värisiä palikoita. Valitset nopeasti mielestäsi sopivimmat palikat ja muistat vielä, että hyllyn päällä on pari lisää, joista voisi olla iloa. Kokeilet erilaisia kokoonpanoja. Välillä tutkailet tulosta, kokeilet uudestaan, kysyt välillä lapsen mielipidettä ja teet tarvittavat muutokset - kunnes hetken päästä täydellisen uniikki lentohärveli kiitää tyytyväisen lapsen käsissä kohti ensimmäisiä seikkailujaan.

Sinä olet tässä kuvatussa legon kokoamisroolissa metaosaaja. Metaosaajilla on hyvä käsitys tavoitteista, ymmärrystä siitä miten eri asiat vaikuttavat toisiinsa, kyky löytää oikeat osaamiset, koota ne yhteen, motivoida ja kannustaa ja ketterällä kokeilulla saada toivottu lopputulos aikaan. Jokainen henkilö (=legopala😊) puolestaan on valmis laittamaan itsensä peliin ja tuoda mukanaan juuri sitä osaamista mitä siihen kohtaan tarvitaan. Ilman sinua palikat olisivat vieläkin laatikossa ja olisivat kyllä kuulleet lapsen toiveen, mutta yksikään pala ei olisi saanut lentohärveliä yksin aikaan.

Minkälaista osaamista teidän organisaationne tarvitsee menestyäkseen tulevaisuudessa? Mitä osaamista pitää olla yksilöillä ja mitä osaamista muodostuukin sopivan yhteistyön summana? Mihin tarvitsette metaosaamista ja mihin asiaosaamista? Minkälainen metaosaaminen on teille kriittistä – sitä ei ehkä vielä ole vain sanoitettu, tunnustettu ja määritelty ääneen?

Entä miten johdatte organisaationne osaamista tässä uudessa ajassa? Minkälaisiin osaamisen käsitteisiin, toimintamalleihin, työvälineisiin, odotuksiin ja asenteisiin osaamisen jatkuva uudistaminen teillä pohjautuu? Onnittelut jos olette jo näin pitkällä! Näihin vastaamalla olettekin jo luoneet hyvän pohjan TEIDÄN uuden ajan osaamiselle.

Arja & Minna
Rakennamme tulevaisuuden organisaatioita - Renesans Consulting Oy

Minna Gentz
Intohimoinen ihmisten, osaamisen ja työyhteisöjen kehittäjä. Toiminut pitkään erilaisissa HRD-tehtävissä ja HR-johtajana kansainvälisissä ja suomalaisissa yrityksissä. Organisaatioiden uudistaja, Renesans Consultingin TJ ja Narrative Big Five ja RMP-motivaatiovalmentaja. Näkee organisaatiot ja ihmiset aina mahdollisuuksien kautta ja lähestyy näitä rakentavan realistisella otteella.

Arja Julin-Nurmi
Monessa sopassa keitetty organisaatioiden uudistaja ja muutoksentekijä. Toiminut Business HR:nä, eri kokoisten liiketoimintayksiköiden vetäjänä, johdon konsulttina sekä luotsannut eri toimialojen asiakkaiden liiketoimintamuutoksia ja digitaalisia transformaatioita. Lähestyy asioita positiivisella otteella ja uskoo vahvasti yhdessä tekemisen ja onnistumisen uudistumisvoimaan.