23.10.2017

Kiire ei ole luonnonvoima

Teen koko ajan jotain, mutta mikään ei oikein valmistu.
Koska tässä on nyt vähän kaikkea, niin yritän myös tehdä vähän kaikkea.
Olen usein muissa maailmoissa.
Väsyttää.
En enää tiedä mikä oikeastaan on tärkeää.
Haluaisin tehdä parempaa jälkeä, mutta kun en ehdi.
Jos tähän ei tule muutosta, pääni räjähtää.

Kuulostaako tutulta? Ei se mitään. Toipuvana säätäjänä voin lohduttaa, että muitakin vaihtoehtoja on.

Mutta varoitus: älä lue pidemmälle, jos odotat downshifting-faabelia, jossa keskushenkilö oivaltaa jotain tärkeää Elämästä, muuttaa Ahvenanmaan ulkoluodolle ja kokee siellä valaistuksen johon liittyvät puut ja oravat.

Sillä hyvä ajankäyttö ei, downshifting-romantiikasta poiketen, välttämättä tarkoita hidastamista, vaan kirkastamista. Rajausta siihen, mikä on tärkeää.

Sanon välttämättä, koska hyvä ajanhallinta on ennen kaikkea omien arvojen hallintaa. Jos hitaampi elämä on itselle pohdinnankin jälkeen tavoittelemisen arvoista, siitä vain. Mutta usein hitaushaikailu versoaa siitä, että aikaa tuntuu kuluvan jatkuvasti vääriin asioihin.

Eikä ainoastaan tunnu.

Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan mielemme harhailee 47 % ajasta jossain muualla kuin pitäisi.

FranklinCoveyn teettämän tutkimuksen mukaan taas neljäkymmentä prosenttia työajastamme menee asioihin, jotka eivät ole merkityksellisiä itsellemme, eivätkä yrityksille, joiden palkkalistalla olemme. Siis lähes puolet tekemistämme asioistamme on täyttä roskaa! Ei ihme, että ahdistaa.

Jos puolikkaan työpanoksen päivittäinen heittäminen roskiin tuntuu pahalta, vielä ikävämpää on ajatella mitä merkityksetön puuhailu merkitsee oman hyvinvoinnin kannalta. Kuten filosofi Lauri Järvilehto on pistämättömästi sanonut, ihminen ei uuvu työn määrästä, vaan työn epämäärästä.

Näennäistekeminen muodostaa yritysten merkittävimmän piilokuluerän, mikä tuskin on pienenemään päin: itsensä johtaminen on yksi kysytyimpiä työtaitoja, mutta nämä johtamistaidot eivät ilmesty ihmiseen kuin pyhä henki. Ne on opeteltava, ja tärkein näistä on ajankäytön valintoihin liittyvä vaikea taito.

Miten mielen, tuon onnettoman säheltäjän sitten saisi rauhoittumaan ja kiireen asettumaan?

Lyhyesti: inventoimalla omat arvot, sitomalla ajankäytön valinnat suunnitelmallisesti niihin, ja treenaamalla tätä taitoa päivittäin.

Työkaluja tekniseen ajanhallintaan kyllä löytyy, mutta niiden hyöty jää vajaaksi, jos et ensin selvitä itsellesi mihin ajan juuri sinun elämässäsi pitäisi riittää. Muut kyllä määrittelevät tämän mielellään puolestasi, mutta jos ulkoa tuleva ajatus on ristiriidassa omien arvojesi kanssa, olet pulassa.

* * *

Kiireeseen suhtaudutaan usein kuin hallitsemattomaan luonnonvoimaan. Taannumme vikisemään, että ei tälle kaikelle voi mitään, koska tämmöstä tää nyt vaan on / koska suoritusyhteiskunta / koska digitalisaatio / koska jotain. Tosiasiassa jokainen meistä pystyy edelleen tekemään ajankäyttöään järkeistäviä valintoja.

Töissä tämä tarkoittaa oman ydintehtävän kristallisoimista ja valintojen sitomista niihin. Koska useimmissa työpaikoissa myös muiden tekeminen vaikuttaa tähän, ajankäytön kontrolli edellyttää hankaliakin rajaneuvotteluja muiden kanssa. Mihin asti on järkevää joustaa? Milloin voi sanoa ei? Miten voisimme yhdessä vähentää sekoilua ja lisätä seesteisyyttä?

Ajanhallinnan ytimessä on sen varmistaminen, että kalenterissa on riittävästi tilaa asioille, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Itselleni hyvä ajankäyttö on sitä, että joka päivä saa tehdä jotain vaikeaa, ja jotain hauskaa.

Ja että voi ajatella näin:

Valitsen mihin keskityn, ja siksi saan paljon aikaiseksi.
Koska tässä on nyt vähän kaikkea, olen tarkkana etten sorru tekemään sitä kaikkea yhtä aikaa.
Olen aika usein tässä ja nyt.
Välillä väsyttää, mutta onneksi olen varannut aikaa levolle.
Olen kirkkaasti selvillä siitä mikä on tärkeää.
Teen parempaa jälkeä, kun tiedän etten ole tärkeämmästä pois.
Näihin en halua muutosta.

Lataa maksuton, ajankäyttöön liittyvä Antisäätäjä-webinaaritallenne täältä. Vieraana ajankäytön voimaeläin Kirsi Piha.

Anna Perho


Anna Perho on myös puhumassa HENRYn aamutilaisuudessa Antisäätäjä – näkökulmia fiksuun ajankäyttöön + WEBINAARI 15.11.2017. Lue lisää ja Ilmoittaudu mukaan täältä.