17.10.2017

Johtajana olet etulinjan soturi!

Esimiehen ja johtajan tärkein rooli työyhteisössä on olla vastuunkantaja. Kun asiat menevät hyvin, kunnia onnistumisesta annetaan eteenpäin, tekijöille, etkä johtajana tai esimiehenä välttämättä saa sitä suoraan itse – eikä sitä kannata edes odottaa. Tärkeämpää johtajan työssä on koko ajan kanavoida energiaa ulospäin, antaa toisille mahdollisimman paljon – ja nauttia yhdessä saavutetuista tuloksista. Kun tuloksia saavutetaan yhdessä, on johtaja tehnyt tehtävänsä.

Johtajan ja esimiehen työ on toisinaan erilaisten aikataulujen, raskaidenkin asioiden ja tehtävien sekamelskan hallintaa. Kaaoksenkin keskellä johtajan on hallittava omaa elämäänsä ja tunteitaan. Vain omaa itseään johtava ihminen pystyy huolehtimaan myös muista, olemaan johtaja.

Johtajan tai esimiehen kolme tärkeää tehtävää ovat:

1. Vastuun kantaminen – johtaja kantaa vastuun kaikesta tapahtuneesta
2. Päätöksenteko – on usein raskasta ja haastava
3. Innostaminen – esimies ja johtaja säteilevät ympärilleen oikeanlaista energiaa

Näissä onnistuminen edellyttää itsensä johtamista – ensin on osattava johtaa itseä, omaa mieltä ja toimintaa, ja vasta sen jälkeen pystyy johtamaan, innostamaan ja rohkaisemaan muita, antamaan itsestään työyhteisölle.

Miten ottaa koppi omasta elämästään, jotta voi myös antaa paljon eteenpäin?

Me ZEFillä kehitimme kaikkia työyhteisön jäseniä varten Soturin sivun, joka auttaa luomaan kokonaisvaltaisen elämänhallinnan. Soturin sivu pohjautuu satojen elämäntarinoiden, yritysten, yritysjohtajien, ajattelijoiden ja filosofien näkemyksiin siitä, mitkä ovat ihmisen elämän tärkeät osa-alueet. Ne asiat, jotka vaikuttavat onnellisuuteen ja menestymiseen. Soturin sivun idea on siinä, että kirjaamalla asiat alas näet, mihin olet menossa, minkä päällä seisot ja miten huolehdit itsestäsi. Se luo suuntaa ja tarkoitusta elämään.

Soturin sivu toimii näin:

Ensimmäisenä kirjataan omat unelmat, esimerkiksi uraan, perheeseen, terveyteen tai mihin tahansa haluamaasi liittyvät. Lisäksi kirjataan päämäärä. Ihmisellä on tärkeä olla elämässään yksi selkeä päämäärä, joka ohjaa kaikkea toimintaa. Tämä päämäärä voi liittyä myös vallitsevaan elämäntilanteeseen – se voi olla sairaudesta selviäminen tai muutosten hallinta työyhteisössä. Päämäärä voi olla elämän mittainen tai lyhyemmän tähtäimen tärkein tavoite. Esimerkiksi Henry Fordin elämän mittainen päämäärä oli ”toimittaa edullinen auto kaikille”.

Toisena kirjataan perustus, jonka päällä seisot eli omat tärkeimmät arvosi. Arvot määrittävät kuinka toimit, tapahtuipa ympärilläsi mitä tahansa. Omien arvojen tiedostaminen selkeyttää elämää hyvin paljon. Arvot on hyvä kirjata lyhyesti esimerkiksi yhdellä sanalla. Näin ne on helpompi muistaa. Itselläni on kuusi arvoa, joista kolme on samaa kuin ZEFin arvot: Rakkaus, Passion ja Rohkeus. Lisäksi Perhe on yksi arvoni ja kaksi muuta haluan pitää salaisuutenani. :)

Kolmanneksi keskitytään oman elämän hallintaan, otetaan koppi omasta itsestä kokonaisuutena. Useiden tutkijoiden ja ajattelijoiden mukaan ihminen koostuu kolmesta osasta, jotka ovat mieli (mind), keho (body) ja henki (spirit). Näitä kaikkia on tärkeää vahvistaa.

Mielen kohdalla kysy itseltäsi, kuinka varmistan positiivisen asenteen, että säteilen oikeanlaista energiaa itselleni ja ihmisille ympärilläni? Kehon kohdalla kysy itseltäsi, kuinka varmistan korkean energiatason? Kiinnitä huomio siihen, että nukut, urheilet ja syöt riittävästi. Hengen kohdalla kysy itseltäsi: kuinka virkistän syvää sisintäni. Virkistämiseen liittyvät sellaiset asiat kuten ystävät, harrastukset, hyväntekeväisyystyö ja uskonto. Antaminen ja palveluksen tekeminen toiselle on kaikkein varmin keino virkistää myös omaa sisintään.

Seuraavaksi kiinnitetään huomio siihen, miten kehitetään omia taitoja. Erityisesti esimiehenä ja johtajana on tärkeää luottaa ihmiseen, että hän oppii ihan kaiken, jos hänellä on siihen mielenkiintoa ja halua. Myös johtaja kehittää itseään koko ajan paremmaksi, kaikilla mittareilla. Kehittymisessä tarvitsemme esikuvia. Jokainen tarvitsee ihailun kohteita ja mentoreita ympärilleen, toisia ihmisiä, joiden ajatuksista ja luonteesta oppii lisää.

Kun olet täyttänyt Soturin sivun, elämäsi suunta on kirkkaampi. Olet ottanut kopin oman mielen, kehon ja hengen ruokkimisesta. Sinulla on tukeva arvopohja, jolla seisoa. Satoi tai paistoi, tuuli tai myrskysi, mikään ei murra sinua! Kykenet ottamaan vastaan kaiken mitä tulee, haasteet, vastuun, päätöksenteon raskauden ja viemään asiat voittoisasti maaliin. Mitä enemmän esimies tai johtaja kehittää itseään ja osaamistaan, sitä enemmän hän pystyy elämässä antamaan eteenpäin työyhteisölleen ja lähipiirilleen. Antamalla eteenpäin, päästään yhteisiin unelmiin ja saavutetaan samalla myös omat unelmat. Soturin sivun kääntöpuolelle loimme oman elämän check-listan. Kysymyksiä on 34, ja ne koskevat kaikki sellaisia elämän osa-alueita, joihin voi itse vaikuttaa. Nämä kysymykset perustuvat lukuisten tutkijoiden ja ajattelijoiden näkemykseen asioista, jotka luovat onnellisen ja menestyksellisen elämän.

Meillä on ZEFissä yhteisenä unelmana auttaa maailmaa päätöksenteossa kauniilla ja älykkäillä kyselyillä sekä rakentaa maailman paras paikka olla ja tehdä työtä. Soturin sivu on yksi keskeinen syy hyvään yhteishenkeemme ja yhteisiin voittoihimme. Olemme toisinaan auttaneet myös toisia yrityksiä soveltamaan Soturin sivua heidän työyhteisöissään. Olemme iloisia, että se on osoittautunut menestykseksi myös muille.

Lataa oma Soturin sivusi tästä.

Kirjoittaja on ZEFin toimitusjohtaja Jaakko Alasaarela. ZEF palkittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi 2016 (GPTW – Pienten yritysten sarja)