Osaamisen ja resurssien johtaminen uusien mahdollisuuksien edessä

06.10.2021 klo 16:30 - 18:30

Osoite: Etäyhteydellä
Järjestäjä: HENRY Fellows -verkosto

Resursoinnin toimintaympäristö on muuttunut. Organisaatioiden tarpeet täydentää omaa osaamistaan realisoituvat entistä nopeammalla tempolla, osaamistarpeet ovat pirstaleisempia ja osaamisvajeet usein myös aiempaa kivuliaampia.  
 
Samaan aikaan työn tekemisen mallit ovat isossa murroksessa; Yhä useampi asiantuntija on ottanut omistajuuden omasta osaamisestaan ja myy sitä nyt yrittäjämäisesti palveluna. Näitä asiantuntijoita ei tavoiteta enää rekrytoinneilla.   
 
Edellä kuvatun kahden ilmiön väliin onkin syntynyt osaamisen ostamisen -markkinat, joiden kehitystä mm. erilaiset teknologiat, alustat sekä asiantuntijayrittäjyyden yleinen arvostuksen kasvu vahvistavat.    

Kenen tontille osaamisen ostamisen kokonaiskuva ja johtaminen organisaatioissa jatkossa kuuluu? Selvitysten mukaan, kehityskaaressa pidemmälle edenneissä organisaatioissa & maissa, HR:n rooli on muotoutunut merkittäväksi. Ulkoisia resursseja ja ulkoisia osaaja-pooleja suunnitellaan ja kehitetään HR:n toimesta, kuten organisaation muitakin strategisia menestystekijöitä.

Kts. Deloitten raportti: https://www2.deloitte.com/us/en/insights/focus/human-capital-trends/2019/alternative-workforce-gig-economy.html, jossa todetaan mm. “The good news is that, at many organizations, HR is indeed stepping up in this area. Seventy-five percent of this year’s survey respondents indicated that HR supports sourcing alternative workers; 66 percent reported HR is involved in training them, 65 percent said HR negotiates work arrangements, and 63 percent reported HR is involved in benefits management. And investments to expand HR strategies to the alternative workforce are also rising. 
 
Maailmalla siis valmistaudutaan työelämän murrokseen skaalautuvilla ulkoisilla resursseilla.
Mikä on suomalaisten työpaikkojen tulevaisuus ja taktiikka tämän suhteen?  

Alustajat:
 
Aino Pennanen, Extended workforce -asiantuntija
Yritysten välisestä yhteistyöstä ja ketteristä organisaatioista inspiroitunut liiketoiminnan kehittäjä. Yli 20 vuoden kokemus projekteista ja kehittämisen johtamisesta. Yrittäjä ja KTM. 

Virva Suikkanen, Extended workforce -asiantuntija
Työelämää sosiologisten silmälasien takaa tutkaileva, kädet savessa puurtava uudistaja. Yli 20 vuoden kokemus HR:n ja rekrytoinnin johtamisesta ja kehittämisestä. Yrittäjä ja VTM.

Janne Ruohisto, Asiantuntijoiden välisen yhteistyön, oppimisen ja osaamisen jakamisen asiantuntija. Digitaalisen oppimis- ja osaamisalustan Skillhiven ja sitä tukevan parvityömallin kehittäjä.
 
Fellows-verkosto on HENRYn verkostoista ainoa, jonka jäsenyyttä haetaan erikseen. Haku on nyt auki. Tutustu verkostoon ja sen sääntöihin ja tee hakemus tästä linkistä 26.10.2021 mennessä.

 

Ilmoittautuminen alkaa: 15.09.2021
Ilmoittautuminen päättyy: 05.10.2021