Epävirallinen johtajuus ja johtaminen (hybridi)

19.12.2022 klo 12:00 - 13:00

Osoite: Ravintola Päre, Antinkatu 13, Pori tai etäyhteydellä
Järjestäjä: Satakunnan alueverkosto

Lämpimästi tervetuloa mukaan Satakunnan alueverkoston joulukuun lounastilaisuuteen, jossa keskustellaan epävirallisesta johtajuudesta ja johtamisesta.

Tilaisuus järjestetään hybridinä!

Milloin: maanantai 19.12.2022 klo 12:00
Missä: Ravintola Päre

Lounaan yhteydessä alustuksen epävirallisen johtajuuden ja johtamisen aiheeseen meille vetää projektitutkija Tiina Leino Vaasan yliopistosta. Alustuksen jälkeen on varattu aikaa keskustelulle.

Tiina Leino tutkii epävirallista johtajuutta ja sen liitäntöjä kollektiiviseen johtajuuteen ja osaamiseen. Hänen tutkimusintressinsä liittyvät johtamisen, organisaatioiden, organisaatiokulttuurien, hierarkioiden, työn tekemisen tapojen ja yksilöllisten arvostusten muutokseen. Hän on kiinnostunut myös työn ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta.

Tiina Leinolla on työkokemusta muun muassa työskentelystä kansainvälisissä projektiorganisaatioissa yksityisellä sektorilla sekä aluekehittämisessä julkisella sektorilla. Tällä hetkellä hän työskentelee LEADBEHA Käyttäytymismuutoksen johtaminen tekoälykulttuurissa -hankkeessa.

Tilaisuus järjestetään hybridinä, joten olet tervetullut mukaan joko paikan päälle tai etäyhteydellä silloin, kun sinulle sopii.

Tilan kapasiteetti on rajallinen ja siksi paikan päälle mukaan mahtuu vain 10 jäsentä. Lounaan kustantaa paikan päälle ilmoittautuneille jäsenille Satakunnan alueverkosto.

Linkki Teams-tilaisuuteen lähetetään ilmoittautuneille vahvistusviestissä, joten laitathan sen talteen. Linkki löytyy myös Henryn jäsenien omilta sivuilta.

Ilmoittautuminen alkaa: 30.11.2022
Ilmoittautuminen päättyy: 15.12.2022

Ilmoittaudu tapahtumaan

Kouluttajat:
Projektitutkija Tiina Leino