22.03.2022
Onko teknostressi huomioitu ja hallinnassa?
Minna Huotilainen ja Katri Saarikivi (2018) pohtivat Aivot työssä -kirjassa mm. työn käsitettä. Mitä on työ, työnteko ja mitä tapahtuu työyhteisöissä. He toteavat, että työ on lähtökohtaisesti ihmiskeskeinen ilmiö. Työtä syntyy, koska on ihmisiä, joilla on ongelmia ja joihin tarvitaan ratkaisuja. Työtä syntyy omista ja toisten ihmisten tarpeista, ongelmista ja kysymyksistä. Työnteko on siis ongelmanratkaisua. Parhaimmillaan älykästä ja yhteisöllisesti jaettua, jota teknologinen kehitys tukee.
Teknologian kehityksellä on puolensa. Teknoentusiastit ovat liekeissä, he omaksuvat, ottavat käyttöön ja kehittävät uusia ratkaisuja, laitteita, järjestelmiä ja ohjelmia, joiden tarkoitus on parantaa, nopeuttaa ja joustavoittaa työn tekemistä tai oppimista työssä. Digitalisaatio, automatisaatio ja robotisaatio ovat jo muuttaneet työn tekemistä. Ne tarjoavat mahdollisuuksia ja uusia tapoja omaksua ja käsitellä tietoa sekä suorittaa ja suoriutua työtehtävistä. Ne nopeuttavat työntekemistä ja vapauttavat aikaa mekaanisista rutiinitehtävistä luovuutta, empatiaa tai ajattelua vaativiin tehtäviin. Työntekeminen muuttuu ja siirtyy entistä enemmän digitaalisiin työympäristöihin. Ne on kuitenkin ensin otettava haltuun, usein aikapaineessa ja muiden työtehtävien ohessa. Se aiheuttaa kuormitusta.
Samanaikaisesti kuin digitaaliset ympäristöt ja teknologia ovat työtä helpottavia välineitä, ovat ne myös oppimisen kohteita. Oppiminen voi olla nopeaa tai se voi tarvita enemmän aikaa. Mikäli teknologia on olennainen osa ydintyötä ja osaamista, on sen oppimiseen syytä investoida samoin kuin muihinkin tuotannontekijöihin. Oppimiseen tarvittavat resurssit; aika, ohjaus, tukipalvelut, palaute tai mahdollisuus harjoitteluun riippuvat työyhteisöstä ja oppijasta itsestään. Usean tutkimuksen ja selvityksen mukaan digitaitojen oppiminen ja osaaminen on Suomessa epätasaisesti jakautunut. Digiosaaminen vaihtelee paljon eikä ikä ole aina selittävä tekijä. Osaamiserot voivat olla suuria niin nuorissa kuin vanhemmissakin ikäluokissa tai osaaminen kohdistuu epätasaisesti eri taitoihin ja osaamisiin.
Teknostressistä puhutaan, kun teknologian käyttöön liittyvät työn vaatimukset ylittävät työntekijän hallussa ja käytettävissä olevat voimavarat käsitellä ja hallita teknologian käytöstä aiheutuvaa kuormitusta ja ahdistusta. Työntekijöiden voimavarat ovat koetuksella alati muuttuvien teknologioiden tai monesta eri kanavista tulevan informaation hallinnassa. Uutta pitäisi ehtiä ja pystyä oppimaan ja opettelemaan jatkuvasti. Se synnyttää ahdistusta, teknoähkyä ja teknologiavastaisuutta, mikä vaikuttaa työntekijän kokemaan hyvinvointiin työssä. Se näkyy myös tuloksellisuudessa ja kyvyssä suoriutua työtehtävistä, etenkin sellaisissa, jossa työssä onnistumisen edellytykset ovat sidoksissa teknologiseen osaamiseen.
Teknologian rooli ja merkitys työtehtävissä vaihtelee. Joissakin tehtävissä teknologiset, usein digitaidot ovat työn ydinosaamista, työn vaatimus tai jopa kompetenssi. Toisissa se on työssä suoriutumista edesauttava lisätaito tai väline. Teknologinen ydinosaaminen sisältää uuden oppimisen ja teknologioiden sujuvan hallinnan lisäksi mm. kriittistä tiedon arviointia, yhteisöllistä ongelmanratkaisua, erilaisten sisältöjen ja aineistojen tuottamista sekä organisaation, verkostomaisessa työtoiminnassa jopa useiden organisaatioiden, sisäisten ja ulkoisten viestintäkanavien ja ohjelmien käyttöä. Myös itseohjautuvuus-, organisointi- ja viestintätaitot ovat enenevässä määrin riippuvaisia teknologisesta osaamisesta.
Yhä teknologisoituvassa ja digitalisoituvassa työelämässä ei siis ole aivan merkityksetöntä, miten hyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämisen näkökulmasta työntekijöitä tuetaan digitaitojen oppimisessa ja niiden haltuunotossa. Teknostressiin yhteydessä olevat tekijät voidaan jakaa toimintaympäristössä sekä työntekijässä itsessään oleviin. Toimintaympäristön kuormittavat tekijät liittyvät mm. muutosprosesseihin ja muutosten kokonaiskuvan hahmottamiseen, muutoksista tiedottamiseen, tuen puutteeseen tai sen tehottomuuteen teknologiataitojen ja osaamisen ylläpitämisessä sekä yhteisten pelisääntöjen ja toimintatapojen puuttumiseen. Työntekijöihin liittyvät tekijöitä ovat mm. kyky sopeutua muutoksiin, kyky hallita kuormitusta, yksilön asenne, oppimishalu, kyky ja motivaatio, halu kehittyä sekä itsensä johtamistaidot kuten mm. ajanhallinta ja keskittymiskyky. Olisivatko nämä niitä kohtia, joihin huomion suuntaamisella ja näitä ”tuunaamalla” voitaisiin vähentää koettua teknostressiä työssä?
Palataan vielä alkuun. On sanottu, että teknologian kehityksen seurauksen työt ja ammatit häviävät. Jos näemme työn älykkäänä, yhteisöllisenä, jaettuna ongelmanratkaisuna, eivät työt maailmasta katoa. Tarvitsemme edelleen tukea uuden oppimiseen, kun uudistuvia tarpeita ja kysymyksiä syntyy. Monella työpaikalla digimentorit tai digivalmentajat auttavat kollegoja uusien teknologioiden haltuunotossa ja vaikuttavat näin ennaltaehkäisevästi teknostressin syntyyn. Hyvinvoinnin, työkyvyn ylläpitämisen ja työurien jatkumisen näkökulmasta tämä on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää toimintaa.
Arja Puustinen
Arja Puustinen (KTM, AmO) seuraa jatkuvan oppimisen, osaamisen ja koulutuksen ajankohtaisia teemoja ammatillisessa opettajankoulutuksessa Hämeen ammattikorkeakoulussa. Aikuiskasvatus, aikuisten oppiminen sekä työ oppimisympäristönä ovat tutkimisen ja kiinnostuksen kohteita.