02.11.2021

Näin tarjoat työyhteisöllesi sen mitä se tarvitsee juuri tänään

Hyvä työyhteisökokemus syntyy, kun organisaatio vastaa yksilöiden ja tiimien tarpeisiin. Tarpeet kuitenkin muuntautuvat jatkuvasti isojen ja nopeiden muutosten maailmassa. Miten siis osaisimme luopua vanhentuneista toimintatavoista, tuoda tilalle uutta ja keskittää resurssit oikeisiin asioihin? Tähän tarvitaan kokeilemisen kulttuuria ja uusia työkaluja.

Merkityksellisen hermolla

Yritykset ovat monessa mielessä uuden edessä. Digitalisaatio tuo uusia osaamistarpeita. Lisääntyvä itseohjautuvuus, valmentava esihenkilötyö ja hybridityöskentely vaikuttavat useimpien organisaatioiden arkeen. Vaikka käänteiden trendit ovat yhteisiä, yhtä ratkaisua ihmisten tukemiseksi muutosten yli ei kuitenkaan ole. Jokaisen yhteisön on pystyttävä tutkimaan, mikä on merkityksellistä heillä työskenteleville ihmisille juuri kyseisellä hetkellä.

Ääriesimerkki tarpeiden muutoksista on korona-pandemian mukanaan tuoma työelämän mullistus maaliskuussa 2020. Vain yhdessä yössä tietyt tuen keinot menettivät merkityksensä ja tilalle syntyi täysin uudenlaisia tarpeita.

Jokaisen organisaation ympäristössä tapahtuu vastaavia muutoksia jatkuvasti pienemmässä mittakaavassa: on yritysostoja, strategian uudistuksia, teknologiamurroksia tai myllerryksiä asiakkuuksissa ja muissa toimintaverkostoissa.

Jos näihin muutoksiin ei reagoida myös tukikeinoja uudistamalla, on riski, että organisaatioihin jää vanhentuneita malleja. Etenkin jos muutos etenee asteittain, uusia tarpeita voi olla vaikea huomata. Esimerkiksi vuodesta toiseen samalla mallilla pyörivä kehityskeskustelu ei enää välttämättä vastaa tämän päivän tarpeita, vaan osaamisen kehittämiseen tarvittaisiin täysin uudenlainen lähestymistapa.

Onkin helppo lipsahtaa kehittämään vanhaa mallia paremmaksi ja keskittyä esimerkiksi kehityskeskustelulomakkeen tai hyvinvointikyselyn kysymysten uudistamiseen. Todellinen tarve kuitenkin olisi haastaa koko tapa toimia ja etsiä rohkeasti tarkoituksenmukaisempia keinoja tukea ihmisiä.

Jatkuvaa arviointia

HR:n onkin oltava valppaana jatkuvasti. Millaisia ihmisiä meillä on töissä ja millaiset ovat heidän tarpeensa? Millaisessa toimintaympäristössä elämme ja mitä siellä tapahtuu? Kun jotakin tapahtuu yhdelle muuttujalle, kokonaisuus muuttuu. Se mikä oli tärkeää joskus, ei välttämättä ole sitä enää tänään.

Menneisyyteen jämähtäneiden toimintamallien ylläpitäminen aiheuttaa kahdenlaisia ongelmia. Ensinnäkin, ihmiset eivät saa sitä tukea, mitä he työssä onnistuakseen tarvitsevat. Toiseksi, organisaatiolle aiheutuu hukkaa, kun tuotetaan merkityksetöntä tukea, joka ei tuota lisäarvoa.

Kun HR:n systeemit on kerran rakennettu toimiviksi, on helppo tuudittaudua siihen, että homma on hallussa. Työyhteisökokemuksen johtaminen ei kuitenkaan ole projekti, jonka voi saada valmiiksi, vaan jatkuvaa arviointia – mikä on tilanne juuri nyt ja mitä pitää tehdä tässä hetkessä, jotta kuljemme yhteisönä kohti tavoitetilaa?

Uusi ote

Jotta työyhteisökokemusta voidaan johtaa ajassa eläen, tarvitaan kahta asiaa:

1. Ketterän kokeilun kulttuuri. Sen sijaan, että HR:n odotetaan yksin suunnittelevan ja tuottavan valmiit ratkaisut, voisiko rooli olla vahvemmin yhteisen kehittämistyön johtamisessa? Voisimmeko lainata tuotekehityksen maailmasta tuttua ajattelua ja minimum viable product -hengessä tutkia ja kehittää asioita yhdessä, askel kerrallaan helppojen kokeilujen kautta?

2. Uudet toimintamallit ja työkalut. Jotta ketterä tekeminen ja kokeileminen onnistuu, tarvitaan yhteisiä alustoja, joiden avulla tutkia ja tehdä ilmiöitä näkyväksi. Millaisia tarpeita organisaatiossa on? Mikä on kokonaiskuva hyvinvoinnin, osaamisen ja yhteisöllisyyden suhteen – ja miten nämä suhteutuvat toisiinsa? Jotta osataan tehdä oikeita päätöksiä, kokeileva kehittämisote tarvitsee tuekseen tietoa ja dataa. Modernien työkalujen avulla nämä näkymät voidaan tarjota johdon lisäksi myös yksilöille ja tiimeille, jotka voivat reflektoida omaa tilannettaan ja löytää kaiken tarjolla olevan tuen työnsä tueksi.

Kun työyhteisökokemuksen johtamiseen otetaan ketterä ote ja oikeat työkalut, pysytään muutoksessa mukana. Ei tarvitse arvailla tai tyytyä eiliseen, kun voidaan elää tässä päivässä ja tarjota ihmisille sitä, mitä he tarvitsevat onnistuakseen juuri nyt.

Johanna Pystynen, toimitusjohtaja, LaaS Company

Johanna uskoo tiedolla johtamisen, ymmärryksen ja käytännön tekemisen voimaan vastauksena uuden ajan työn vaatimuksiin.
Rooleissaan Vincitin HR-johtajana ja LaaS Companyn toimitusjohtajana Johannan fokuksessa on ollut tutkia modernin työelämän vaatimuksia ja kehittää niihin ratkaisuja. Tältä pohjalta aidoista oman organisaation tarpeista syntynyt ja nyt myös muita tulevaisuuden tekijöitä palveleva LaaS-malli on tuonut kolmesti voiton Suomen parhaana työpaikkana ja vuonna 2016 koko Euroopan parhaan työpaikan tunnustuksen.

Lue lisää osoitteessa laas.fi. Matkaamme ja oivalluksiamme voit seurata LinkedInissä.

Lisää aiheesta HENRYn aamuwebinaarissa 16.11. aiheella: Työyhteisökokemus ratkaisee menestyjät! Tervetuloa mukaan!