23.11.2021

HR:n digitalisaatio on jo pitkällä Euroopassa – vaan ei kaikkialla

SD Worxin teettämä Euroopan suurin HR-tutkimus osoittaa, että digitalisaatio on tietyissä henkilöstöhallinnon toiminnoissa jo edennyt pitkälle. Työntekijäkokemuksen huomioiminen digityökalujen kehityksessä on kuitenkin vielä lapsenkengissään.

SD Worx -konserni teetti hiljattain laajan HR-tutkimuksen, jonka tulokset antavat ajattelemisen aihetta myös meille pohjoismaalaisille. Eurooppalaiset yritykset ovat edistyneet hyvin HR:n digitalisaatiossa, mutta henkilöstöhallinnon toimintojen välillä on merkittäviä eroja.

Esimerkiksi palkanlaskennassa tai poissaolojen ja kulujen hallinnassa digitalisaatio on jo edennyt pitkälle. Sen sijaan henkilöstön hyvinvointiin, sitouttamiseen tai tiimityöhön liittyvissä toiminnoissa digitalisaation hyödyntäminen on harvinaisempaa. Näillä henkilöstökeskeisemmillä HR:n osa-alueilla vain yksi kolmesta eurooppalaisesta työnantajasta arvioi digitalisaation edenneen pitkälle.

Parhaimmillaan digitaaliset työkalut vapauttavat sekä HR:n että koko henkilöstön aikaa. On yllättävää, että SD Worxin tutkimuksen mukaan työntekijäkokemusta parantavat työkalut ovat vielä suhteellisen harvinaisia koko Euroopassa.

Vain alle viidesosa eurooppalaisista yrityksistä on ottanut käyttöön esimerkiksi keskustelevia HR-järjestelmiä, tekoälyä hyödyntäviä digitaalisia avustajia tai henkilöstön itsepalvelutyökaluja. Irlanti ja Puola ovat tutkimuksen mukaan pisimmällä itsepalvelutyökalujen käyttöönotossa.

Meillä Pohjoismaissa henkilöstökeskeiset digiratkaisut ovat vielä harvinaisia

HR:n digitalisaation taso on tuoreimpien tutkimustulosten mukaan pitkälti samalla tasolla kuin SD Worxin viime vuonna tekemässä tutkimuksessa. Noin neljä kymmenestä eurooppalaisesta yrityksestä kertoo, että HR:n digitalisaatio on jo pitkällä. Yksi kolmesta arvioi, että digitalisaatio on kohtuullisella tasolla ja useampi kuin yksi neljästä yrityksestä tiedostaa, että tilannetta on parannettava pikaisesti.

Eri maiden välillä on kuitenkin merkittäviä eroja. Neljä kymmenestä espanjalais-, saksalais- ja irlantilaisyrityksestä kertoo, että HR:n digitalisaatio on osa arkea myös henkilöstökeskeisillä HR:n alueilla. Sen sijaan vain kaksi kymmenestä pohjoismaalaisesta yrityksestä on saavuttanut saman tason.

Aseta työntekijäkokemus etusijalle digihankkeissa!

Miten saada digitalisaatio palvelemaan nykyistä paremmin HR:n lisäksi koko henkilöstöä? Nähdäkseni ratkaisu on asettaa työntekijäkokemus aina ykkössijalle digihankkeissa.

HR-teknologian tavoitteena tulisi olla tehdä henkilöstön työstä helpompaa, tuottavampaa ja mielekkäämpää. HR-alan ammattilaisten kannattaisikin arvioida teknologisia ratkaisuja sen mukaan, kuinka hyvin teknologia integroituu työnkulkuun ja koko työntekijän elämään.

Käytännössä työntekijäkokemuksen priorisoiminen tarkoittaa esimerkiksi sellaisia käyttäjäystävällisiä ratkaisuja, joiden kautta sekä johtajat, HR-asiantuntijat että työntekijät voivat hoitaa henkilöstöhallintoon kuuluvia tehtäviä yhteistyössä, itsepalveluun perustuvien, automatisoitujen työnkulkujen ohjaamina. Tällaiset käyttäjäystävälliset työkalut parantavat merkittävästi työntekijäkokemusta.

Näin pidät henkilöstön muutoksen keskiössä

Teknologian tarkoitus on helpottaa työn arkea. Ihmisten voimaannuttamiseen pyrkivän digitaalisen HR-ekosysteemin tulisi tarjota ainakin seuraavat edut:

• HR on integroitu työnkulkuun: HR:n tulisi olla työn ominaisuus, ei erillinen häiritsevä tekijä. Nykyään työntekijät haluavat käyttää HR-palveluja teknisten sovellusten avulla siellä, missä he kulloinkin ovat, eivät siellä, missä henkilöstöhallinto haluaa heidän olevan.
• Suomessa on vielä paljon työtehtäviä, joissa älylaitteet eivät ole työn arkipäivää. HR:n kannattaa miettiä, miten tätä kohderyhmää palvellaan parhaiten. Olisiko henkilökohtainen palvelu tällöin paras älylaitteiden sijaan?
• HR kattaa koko työsuhteen elinkaaren: tehokas ekosysteemi on muutakin kuin palkanlaskentaa, suunnittelua ja tapahtumakirjauksia, sillä siihen kuuluvat johdonmukaisesti myös perehdytys, koulutus ja kehittäminen, hyvinvointi ja muut työntekijäkeskeiset osa-alueet.
• HR tarjoaa kuluttajatasoisen kokemuksen: kun keskitytään siihen, miten ihmiset tekevät työtä ja asetetaan käyttäjäkokemus etusijalle, työntekijät eivät enää tarvitse IT-asiantuntijan taitoja pystyäkseen hyödyntämään kaikkia organisaationsa ohjelmistoja.

SD Worxin verkkokysely ”The future of work and people 2021” toteutettiin viime kesäkuussa. Kyselyyn osallistui lähes 3 000 HR-alan päätöksentekijää 12 Euroopan maasta tai alueelta. Yritykset vaihtelevat pienistä yrityksistä (alle 100 työntekijää) suuriin yrityksiin (yli 1 000 työntekijää).

Hanna Mattinen

Hanna Mattinen vastaa Aditrolla palkka- ja HR-ulkoistuspalveluiden liiketoiminnasta. Työssään Hanna johtaa organisaatiota, jonka ammattilaisten työtä teknologian tarjoamat mahdollisuudet kehittävät nyt ja lähivuosina. Aditrosta tuli viime huhtikuussa osa SD Worx -perhettä. SD Worx on Euroopan johtava palkka- ja henkilöstöpalvelujen tarjoaja.