16.02.2018

Pia Rautio – intohimoaan toteuttava kulttuurin kehittäjä

Pia Rautio opiskeli suomen kieltä ja sosiaalipsykologiaa Helsingin yliopistossa. Ensimmäinen lapsi syntyi pian valmistumisen jälkeen. Perhe lähti myöhemmin miehen työn perässä Seattleen. Pia nautti arjestaan lasten kanssa. Tanssi oli kuulunut jo vuosien ajan hänen elämäänsä, joten hän myös esiintyi ja toimi tanssinopettajana.

Liikunnallinen ura antoi paljon ja Pia rakasti työtään, mutta hän halusi uusia haasteita. Hän aloitti henkilöstön kehittäjän opinnot Helsingin yliopistossa, kun he palasivat Suomeen. Ensimmäinen työpaikka löytyi Ilmailulaitokselta (nyk. Finavia). Pia toimi alkuun henkilöstöassistentin roolissa ja eteni ensimmäisen vuoden jälkeen henkilöstön kehittäjäksi.

- Olen kiitollinen siitä, että minulla oli jo silloin hyvä esimies, joka antoi kasvaa tehtävässä. Viiden vuoden jälkeen olin valmis siirtymään urallani eteenpäin ja toimin muutaman vuoden Adultan henkilöstön kehittämispäällikkönä, jossa kiinnostuin erityisesti työhyvinvointiasioista, Pia kertoo.

Samoihin aikoihin Rautakirja haki työhyvinvointipäällikköä. Pia oli rakentanut varhaisen välittämisen mallia työterveyshuollon kanssa jo ennen kuin se oli lakisääteistä, joten hänellä oli eväitä tähän uuteen rooliin. Pia sai tietää haastattelussa, että kyseessä olikin kaksoisrooli sekä Rautakirjan työhyvinvointipäällikkönä että Finnkinon henkilöstöpäällikkönä. Tuplahaasteesta innostuneena Pia aloitti uudessa työssä.

Hän tasapainoili kahden roolin välillä. Työhyvinvointiasiat olivat lähellä sydäntä, mutta Pia päätti siirtyä kokonaan Finnkinon puolelle, kun omistajanvaihdoksen myötä hänelle tarjottiin Finnkinon henkilöstöjohtajan ja johtoryhmän jäsenen paikkaa.

- Valitsin tehtävän nimenomaan yrityskulttuurin ja ihmisten vuoksi. Pääsin kehittämään organisaatiota meidän näköiseksi heti alusta alkaen. Loin muun muassa uudet sisäiset henkilöstön kehittämisprosessit, palkitsemismallit ja johtamiskäytännöt.

Finnkino on muuttunut paljon vuosien myötä. Omistaja on vaihtunut useampaan otteeseen ja viime toukokuussa Pia oli mukana neljännessä yrityskaupassa. Kansainväliseen konserniin kuuluminen on tuonut paljon hyvääkin. Elokuvateatteritoimintaa kehitetään yhteistyössä muiden maiden kanssa.

- Olen työssäni syvällä liiketoiminnan ytimessä – siellä missä moni HR-ihminen varmaan toivoisikin olevansa. Minun tontillani on erityisesti yrityskulttuurin kehittäminen, Pia kertoo innoissaan työstään.

Pian viimeisin projekti on SMILE-kirjanen, jonka hän on toteuttanut koko henkilöstön kanssa yhteistyössä. Kirjanen on vastaus siihen, mitä on viiden tähden asiakaspalvelu. Koska hyvä asiakaspalvelu ei voi toteutua ilman hyvää työntekijäkokemusta, kehittäminen lähtee omista työntekijöistä.

- Järjestin eri kaupungeissa workshoppeja, joissa pääsin keskustelemaan jokaisen finnkinolaisen kanssa asiakaspalvelusta ja asiakaskokemuksesta. Niiden pohjalta syntyi kuvitettu SMILE-kirjanen, joka luo pohjan kaikelle tekemisellemme. Moni nuori työntekijämme on ensimmäisessä työpaikassaan. Heistä täytyy pitää hyvää huolta, Pia toteaa.

Elämyksellisyys ja intohimo näkyvät Finnkinossa myös sisäisesti. Työntekijöitä kannustetaan heittäytymään ja toteuttamaan omaa intohimoaan työssään. Hyvänä esimerkkinä ovat salipuheet, joita kuka tahansa työntekijä voi mennä pitämään ennen elokuvan alkua. Parhaimmillaan puheenpitäjä on saanut yleisöltä aplodit seisoviltaan. Se on niin nuorelle kuin myös kokeneemmallekin työntekijälle unohtumaton kokemus.

- Henkilöstötyö on ennen kaikkea kulttuurin kehittäjän työtä. Käytännössä HR nimitys voisi jäädä kokonaan pois, koska sitä ei voida erottaa liiketoiminnan kehittämisestä tai vaikka sisäisestä viestinnästä. Tarvitaan ihmisiä, jotka kehittävät kulttuuria ja auttavat ihmisiä toteuttamaan intohimoaan.

Haastattelu ja teksti: Tiina Äijänaho
Valokuvat: Pian oma arkisto