18.09.2017

Miikka Huhta – työstään innostuva työnantajakuvan kehittäjä

Miikka Huhta opiskeli Turun kauppakorkeakoulussa kansantaloustiedettä, mutta huomasi nopeasti, ettei se ollutkaan hänen juttunsa. Pääaineeksi vaihtui johtaminen. Miikka teki kandityön Turussa, mutta siirtyi sen jälkeen maisteriohjelmaan Helsingin Aalto-yliopistoon.

Miikkaa kiinnosti erityisesti henkilöstöjohtamisen rooli erilaisissa organisaatioissa ja voisiko henkilöstöjohtamisen tuloksellisuuden paremmalla mittaamisella olla siihen vaikutusta. Hänelle tarjoutui mahdollisuus tehdä gradu aiheesta ”henkilöstöjohtamisen tuloksellisuuden mittaaminen kunnissa”, minkä ansiosta hän pääsi paremmin perehtymään tähän aihealueeseen.

Työuransa alkua Miikka kuvailee näin:

- Tie henkilöstöammattilaiseksi ei ole aina suora, koska kesätöistäkin on kova kilpailu. Pohdin omalla kohdallani, että yksi mahdollinen kiertotie on palkanlaskennan kautta.

Miikka oli opintojensa aikana töissä DNA:n myyntireskontrassa kartuttamassa taloushallinnon osaamista. Siitä oli hyötyä, kun rahoituspalveluyritys SEB etsi palkanlaskentaan henkilöstöassistenttia. Miikka sai paikan. Työkokemusta kerättyään hän siirtyi yhden liiketoiminnon HR Business Partneriksi. Hän viihtyi talossa reilun neljän vuoden ajan.

SEB:n ajoilta Miikka muistaa hyvin työntekijöille suunnatun arvopelin, josta toteutettiin suomalaiseen työyhteisöön mukautuva versio. Pelin tavoitteena oli soveltaa yrityksen arvoja arkipäivän työtilanteisiin. Onnistuneen projektin tuloksena 400 pankkiiria kisasi pisteistä ja kehitti samalla parempia käytäntöjä työhönsä.

Miikka halusi työkokemusta myös muilta toimialoilta ja haki töihin Canonille. Hän pääsi HR Business Partnerin tehtävään tukemaan myyntiorganisaation esimiehiä. Yhtenä erityisvastuualueena hänellä oli Canonin työnantajakuvan kehittäminen Suomessa. Osa-alue kiinnosti niin paljon, että hän alkoi pohtia, missä voisi tehdä sitä päätoimisesti.

Miikka huomasi työnantajakuvan kehittämiseen erikoistuneen Universumin ilmoituksen, jossa haettiin konsulttia. Neuvoteltuaan ensin työnkuvasta hän tuli valituksi hänelle vielä mielekkäämpään Employer Branding Advisor -rooliin, jossa on sekä asiakasvastuuta että projektien toteuttamista. Universum auttaa yrityksiä vahvistamaan työnantajakuvaansa, jotta oikeat ihmiset ymmärtäisivät hakea heille parhaiten sopiviin organisaatioihin.

- Kehitämme työnantajakuvaa monenlaisten yritysten kanssa. Kaikki lähtee työnantajakuvan kehittämisen strategiasta, jonka ytimessä työnantajalupaus. Yritysten suurin murhe tällä hetkellä on se, että kuinka oikea kuva heistä työnantajana saataisiin erottautuvalla tavalla viestittyä, Miikka kertoo.

Miikka nauttii työstään, jossa altistuu koko ajan uusille trendeille. Työn luonne on hyvin erilainen kuin yrityksen henkilöstöhallinnossa:

- Kun aiemmin puhelimeni soi jatkuvasti, nykyään soitan itse asiakkaille ja varaan tapaamisia. Peruspositiivisuudella olen pärjännyt tähän asti, vaikka alussa jännitin kielteisten vastausten saamista.

Miikka on pohtinut henkilöstöjohtamisen tuloksellisuutta myös gradunsa jälkeen. Tutkimusten mukaan henkilöstötoiminnoista rekrytoinnilla on suurin vaikutus yrityksen tulokseen. Miikan mielestä on yllättävää, että tästä huolimatta rekrytoijan tehtäviin palkataan usein nuoria ja kokemattomia työntekijöitä. Tähän on kuitenkin tullut jo muutosta, koska moni yritys kärsii osaajapulasta ja panostaa enemmän rekrytointiin.

Vaativien rekrytointien vuoksi yritykset panostavat enemmän myös työnantajakuvan kehittämiseen. Henkilöstöammattilaisilta se vaatii markkinointi- ja viestintäosaamista, jotta yrityksen sanomalla tavoitetaan oikeat henkilöt ja osataan viestiä työnantajan vahvuuksista mielenkiintoisesti. Muun muassa näitä asioita Miikka pohtii asiakkaidensa kanssa joka päivä.

Vapaa-ajallaan ja työmatkoilla Miikka kuuntelee äänikirjoja ja uppoutuu nopealukuisiin Harvard Business Review-artikkeleihin. Joskus tulevaisuudessa hän voisi kuvitella perustavansa oman yrityksen, mikäli keksii huikean yritysidean. Hän toivoo, että voi jatkossakin työssään seurata aitoa innostustaan:

- Innostuminen on voimavara, joka tarvitsee välillä lisää polttoainetta, ettei se hiipuisi. Onnistumiset ruokkivat ja epäonnistumiset opettavat. Asioihin ei kannata suhtautua liian vakavasti. Olet kuitenkin oman elämäsi herra, Miikka toteaa.

Haastattelu ja teksti: Tiina Äijänaho
Valokuva: Miikan oma arkisto