21.08.2017

Maria ”Maisa” Setälä – työjuridiikan ammattilainen

- Olen pikkutytöstä lähtien tiennyt, että musta tulee juristi, Maisa totesi heti haastattelumme alkuun.

Hänellä oli selkeät urasuunnitelmat jo lapsena, vaikka perheessä ei ollut juristeja tai muutenkaan akateemisia vanhempia esimerkkiään näyttämässä.

Ovet oikeustieteelliseen tiedekuntaan eivät auenneet ensi yrittämällä. Maisa työskenteli välillä vakuutuskäsittelijänä ja pääsi opiskelemaan tradenomiksi Haaga-Heliaan. Ammattikorkeakoulun hyvin edenneitä opintoja ei kannattanut jättää kesken, kun hän sitten pääsi oikeustieteelliseen.

Maisa ahkeroi kahta koulua rintarinnan. Ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhdistäminen oli onnistunut yhdistelmä. Ammattikorkeassa oppi työelämän käytännöntaitoja ja esiintymistä. Oikeustieteellisen puolella opinnot painottuivat enemmän lukemiseen ja tenttimiseen.

Yliopisto-opintojen loppusuoralla Maisa oli töissä kahdessakin yrityksessä, mutta päätti lähteä vielä puoleksi vuodeksi vaihtoon Roomaan. Hän teki siellä gradunsa valmiiksi.

- Lähetin Haggrénin Annelle Roomasta viestiä, että voinko tulla hänelle töihin. Sain pian vastauksen, että pääsetkö ensin haastatteluun, Maisa naurahtaa.

Maisa tiesi Annen ammattikorkeakoulun ajoilta HR-opintojensa kautta. Haggrénin Annen vetämä Virvo Oy, henkilöstöjohtamisen asiantuntijatalo, oli kovassa kasvussa. Haastattelu tuotti tulosta. Maisa otti Virvon lakiasioista kopin ja oli heti ensimmäisellä työviikolla vetämässä asiakkaan yhteistoimintaneuvotteluita.

Maisa on tehnyt neljän vuoden aikana kaikkea mahdollista työsuhdelakiasioista erilaisiin asiakasprojekteihin. Virvon eli nykyisen Azets People Oy:n toiminta laajeni GLM Consultingin palkitsemisliiketoiminnan oston jälkeen. Koska Maisa teki aikoinaan palkitsemisesta päättötyön Haaga-Heliaan, hän otti osa-alueen mielellään vastuulleen. Työpäivät vierähtävät nykyään erilaisten palkitsemis- ja palkkausjärjestelmien luomisen parissa.

Maisa lähti välillä töihin lakiasiaintoimistoon, mutta palasi koeajan puitteissa takaisin Virvoon. Asiakasyrityksille toteutetut uudistus- ja kehittämisprojektit sekä valmentaminen houkuttelivat niin paljon, ettei hän kokenut täysipäiväisen juristityön sopivan enää itselleen. Siinä missä lakimiehen työ on useimmiten peruutuspeiliin katsomista, kehityshankkeissa rakennetaan yhteistä tulevaisuutta.

Erityisen onnistuneina Maisa pitää sellaisia asiakasprojekteja, joissa yrityksen työntekijät ovat aktiivisesti mukana. Esimerkiksi palkkausjärjestelmiin liittyvissä työpajoissa ei alkuvaiheessa puhuta euroista vaan periaatteista, mistä palkkaa pitäisi maksaa. Keskustelu työntekijöiden kanssa on realistista ja käytännönläheistä.

Opettavaisinta Maisan työuralla on ollut vastuunsaaminen ja sen kantaminen. Ensimmäistä varsinaista esimiestään Anne Haggrénia Maisa kuvailee näin:

- Anne on ollut paras mahdollinen esimies. Hän on skarppi ja vaativa, mutta kun hän antaa jonkun asian vastuulle, ei hän paljon perään kysele. Anne on aina kuitenkin valmis sparrailemaan ja viemään ideoita seuraavalle tasolle ja näin varmistamaan lisäarvon asiakkaalle.

Työyhteisöllä on suuri merkitys Maisalle. Koska konsultin työ on itsenäistä, kotipesän tuki on tärkeää. Konsulttina ei voi koskaan levätä laakereillaan, vaan silmät ja korvat täytyy pitää auki maailmalla tapahtuvista asioista.

- Vaikka henkilöstöjohtamisen yhteydessä puhutaan paljon Big Datasta, Leanista, Agilesta ja vastaavista, käytännössä henkilöstöammattilaisten rooli on pysynyt samana. Heidän pitää edistää liiketoimintaa ja kysyä johdolta oikeita kysymyksiä, Maisa pohtii.

Maisa kannustaa henkilöammattilaisia haastamaan vanhoja rutiineja. Lakisääteiset henkilöstöasiat voidaan hoitaa siten, että ne toimivat sujuvasti myös liiketoiminnan näkökulmasta. Tämä vaatii kuitenkin tiivistä yhteistyötä yrityksen sisällä, eikä sitä voida sysätä pelkästään henkilöstöammattilaisten harteille.

Maisa kannattaa työelämän joustoja ja paikallista sopimista, mutta täydellinen joustaminen esimerkiksi työajoissa ei ole mahdollista. Liiallinen joustaminen johtaa ongelmiin viimeistään silloin, kun joku väsyy tai yritykseen tulee tarkastus. Lakinaisen ytimekkäänä ohjeena onkin, että perustoimintojen tulee olla aina kunnossa.

Vapaa-ajallaan Maisa viihtyy partion, käsitöiden ja nikkaroinnin parissa. Loputtoman ilon ja energian lähteenä heidän perheessään on 2,5-vuotias poika, joka tulee saamaan myös pikkuveljen tulevana syksynä. Onnellista odotusta koko perheelle!

Haastattelu ja teksti: Tiina Äijänaho
Valokuva: Maisan oma arkisto